• Vanhuksille apua muistojen eloon herättämiseksi

    Muistisairaille ja vanhuksille tarkoitettu Muistitaulu-työskentely herättää kaukaisetkin muistot eloon ja tuo virikkeitä arkeen. Akaalainen kulttuuriosuuskunta Kiito työllistää samalla taiteilijoita.
    Kuva: Stina Haaso
    Uutiset
    10.1.201313:00
    MT toimitus

    Pirkanmaalaisen kulttuuriosuuskunta Kiidon kehittämä Muistitaulu-työskentely on tarkoitettu sekä vanhuksille että muistisairaille. Työskentely voi olla joko konkreettisen muistitaulun valmistamista tai symbolisemmalla tasolla erilaisten muistiharjoitusten ja kuvien työstämistä.

    ”Idea on käsitellä osallistujien omia muistoja esimerkiksi vanhojen tai uusien kuvien avulla. Olen opettanut vanhuksia itse kuvaamaan arkielämäänsä ja ympäristöään”, projektin valokuvaaja Susanna Lyly kulttuuriosuuskunta Kiidosta kertoo.

    Kuusi vuotta mielenterveyskuntoutujien parissa työtä tehnyt Riku Laakkonen kuuli pari vuotta sitten Voimaa taiteesta -hankkeesta, johon etsittiin sosiaali- ja terveyspuolelle palveluita tarjoavia yrityksiä.

    ”Olimme perustaneet Akaaseen juuri kulttuuriosuuskunta Kiidon ja meillä oli esimerkiksi teatterialan ja valokuvauksen osaajia. Mietimme, kuinka voisimme tarjota osaamistamme”, Laakkonen kertoo.

    Viime vuoden lopulla päättynyt Muistitaulu-projekti jatkaa eloaan käytännön työnä vanhainkodeissa ja palvelutaloissa.

    Artikkelin aiheet
    Muistitaulu
    muistisairaat
    vanhukset
    Kulttuuriosuuskunta Kiito
    taideterapia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria