Politiikka ymmärretään yleensä valtakamppailuksi, sen saavuttamiseen pyrkiväksi toiminnaksi. Valtion valtaa käytetään joko diktatuurisesti ja oppositiosta eli vastavoimasta huolimatta tai demokraattisesti eli kansanvaltaisesti.
Diktatuurit ovat vähentyneet reippaasti viime aikoina, kun kansaa ei tarvitse aseiden voimalla käsitellä, kun islamilaisissa ”tasavalloissa” on pyritty vapautumaan naisen alistamisesta ja hunnuistakin?
Eräänlainen ”demokratia” on Kiinassa yksipuolueineen ja sen valitsemine kansankongresseineen. Länsivaltoja ja Eurooppaa pidetään demokraattisina, ovathan ne lähtöisin Kreikan kaupunkivaltioista.
Nyt jo kansanvalta on kääntynyt laskuun, kun puoluevalta on syrjäyttänyt kansanedustustot demokratiasta enemmistödiktatuuriksi. Reilulla 50 prosentilla ja jopa alle sadan kansanedustajan ”voimalla” tehdään päätöksiä.
Hallituskoalitio jakaa toisilleen makeisia. Niinpä lakejakin rikkomalla pysyy liittoumassa mukana, samoin pimittämällä ja kansalaisille valehdellen, kuten viime vuosina olemme havainneet.
Valtiomahdiksi on nostettu tiedotuskin, jolle jaetaan myös hyvää, että se hoitaisi vallankahvoja? Kun sillä on rahoitusautomaatti, ei tarvitse tuoda toisen puolen tarpeita julki eikä punnita oikeudenmukaisuutta?
Kun demokratia oli vielä puhtaampi, muun muassa Juha Rihtniemi arvioi sen kannalta vieraita aineksia olevan säädetyt puoluelaki, laki puoluetuesta sekä silloin uusi vaalilaki.
Puoluejohto voi pelisääntöjä rikkomatta käyttää epädemokraattisia muotoja. Nuo ”pelisäännöthän” ovat lastenleikeissä sopimia ”ei mitään sääntöjä”.
Esimerkki henkilöpalvonnasta ja puoluediktatuurista on myös vasemmalla määräys erottaa puolueesta eli vallasta, kun ei myy periaatteitaan, jotka on kansalle demokratian kukkasessa eli vaaleissa luvannut.
J. Ruokoja
valistunut itsevaltias
Laihia