• ”Arlasta irtautuminen oikea ratkaisu”

    Uutiset
    23.10.201316:00
    MT toimitus

    KUOPIO, SUONENJOKI (MT)

    Päätös Arla-yhteistyöstä luopumisesta vuonna 2011 oli Osuuskunta Maitomaan tuottajien hallintoneuvostossa täysin yksimielinen.

    Meijerin toimitusjohtaja Mikko Sairanen tiivistää omat ajatuksensa Arla-yhteistyöstä irtautumisesta: ”Se oli ainoa oikea ratkaisu.”

    Tuottajat tiesivät, että taival itsenäisenä meijerinä ei tule olemaan helppo, kertoo hallintoneuvoston jäsen Suvi Vainikainen.

    ”Vielä ei ole päätöstä kaduttu”, sanoo Jarmo Vainikainen.

    Vainikaisilla on reilun 40 lypsävän parsinavetta Kuopion Karttulassa. Tilalta on lähtenyt maito aina Maitomaan meijeriin.

    Ajatus maidon kuljettamisessa Sipooseen pakattavaksi ja takaisin Savoon juotavaksi tuntui tuottajista järjettömältä.

    ”Semmoinen olo on jäänyt, varsinkin Arla-jutun jälkeen, että on tärkeää, että Suonenjoella säilyy meijeri”, Suvi Vainikainen kuvailee.

    Suvi Vainikainen luettelee pienen meijerin etuina, että tuottajat pystyvät vaikuttamaan ja pysyvät asioista perillä, tuottajaporukka on tiivis ja tuottajilla on vahva Maitomaa-henki.

    ”Toimitusjohtajalle on helppo soittaa.”

    ”Se on yksi yhteen: Kun meijerillä menee hyvin, meillä menee hyvin”, hän selittää meijerin ja sen omistajien eli tuottajien suhdetta.

    Vainikaiset luottavat Maitomaan pärjäämiseen.

    ”Olvi-yhteistyöhön on uskominen. Uskotaan siihen mitä tehdään ja omaan merkkiin”, Jarmo Vainikainen sanoo.

    Tuottajapari on tyytyväinen siihen, että Maitomaa on keväästä asti pakannut maitoa omalle merkilleen.

    ”Aiemmin kaipasi, että olisi oma maito.”

    HANNA SALONEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Osuuskunta Maitomaa
    Arla
    meijeritoiminta
    maidontuotanto
    paikallinen tuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle