• OP:n pääjohtaja Karhinen lupaa: Helsinki Missiolle tiedossa kymmenien tuhansien eurojen lahjoitus

    Pääjohtaja Karhinen haluaa osoittaan, että hyvätuloiset ovat valmiita tinkimään omista eduistaan.
    Pääjohtaja Reijo Karhinen ja kaksi muuta yritysjohtajaa lupasivat vuonna 2015 vähentää palkkaansa vauhdittaakseen pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen yhteiskuntasopimusta. LEHTIKUVA / IRENE STACHON
    Pääjohtaja Reijo Karhinen ja kaksi muuta yritysjohtajaa lupasivat vuonna 2015 vähentää palkkaansa vauhdittaakseen pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen yhteiskuntasopimusta. LEHTIKUVA / IRENE STACHON 
    Uutiset
    8.8.201719:10
    STT

    Finanssiryhmä OP:n pääjohtajan Reijo Karhisen mukaan hänen kesällä 2015 antamansa palkanalennuslupaus oli ilmeisen epätarkka.

    "Haluan kantaa vastuuni epätarkasta lupauksestani myös taloudellisesti ja teen nyt elokuussa ylimääräisen 5 prosentin lahjoituksen vuotuisesta peruspalkastani Helsinki Missiolle, joka tekee arvokasta työtä yksinäisyyttä ja syrjäytymistä vastaan", Karhinen sanoo OP:n verkkosivuilla.

    Karhinen kertoi asiasta sen jälkeen, kun Taloussanomat uutisoi, että Karhinen ei ole pitänyt antamaansa lupausta leikata palkkaansa viisi prosenttia. Karhinen ja kaksi muuta yritysjohtajaa lupasivat vuonna 2015 vähentää palkkaansa vauhdittaakseen pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen yhteiskuntasopimusta.

    Heidän tarkoituksenaan oli näyttää, että hyvätuloisimmat ovat valmiita tinkimään omista eduistaan. Taloussanomat uutisoi, että Karhisen mukaan syynä lupauksen rikkomiseen on se, ettei yhteiskuntasopimus toteutunut kesäkuussa 2015 tavoitteiden mukaisesti.

    Karhinen sanoo verkkosivuilla, että myöhemmin syntynyt selvästi suppeampi kilpailukykysopimus oli sinällään hyvä asia.

    Artikkelin aiheet
    Reijo Karhinen
    OP
    Helsinki Missio
    lahjoitus
    yhteiskuntasopimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria