• Maaliskuun ensimmäinen viikko päättyy keväisenä

    Keväisen lämmin sää on sulattanut lumikinoksia maan eteläosassa. Pohjoisessa lunta kuitenkin on vielä useita kymmeniä senttejä. Sunnuntaina Lappiin sataa lisää lunta, mutta etelässä on lämmintä.
    Sunnuntaina maan etelä- ja keskiosassa lumipeitteen väheneminen jatkuu
    Sunnuntaina maan etelä- ja keskiosassa lumipeitteen väheneminen jatkuu Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset|Sää
    7.3.202616:30
    Eevi Silvennoinen

    Tällä viikolla tavanomaista korkeammat lämpötilat ovat vauhdittaneet lumen sulamista maan eteläosassa. Toisaalta maan pohjoisosassa lunta on satanut monin paikoin reilusti lisää. Tällä hetkellä vähiten lunta on Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa, missä useammalla havaintoasemalla lumensyvyys on nolla senttiä.

    Kuva: Ilmatieteen laitos

    Keväthanki on korkeimmillaan Kilpisjärven kyläkeskuksessa, missä lunta on lähes metrin verran. Ylipäänsä Lapissa on lunta kaikilla havaintoasemilla reilusti yli puoli metriä.

    Sunnuntaina maan etelä- ja keskiosassa lumipeitteen väheneminen jatkuu, kun lämpötila nousee iltapäivällä korkeimmillaan noin kahdeksaan asteeseen. Länsirannikolla ja itärajan tuntumassa on kuitenkin hieman kylmempää. Myös Lapissa lämpötila kohoaa nollan yläpuolelle Itä-Lappia lukuun ottamatta.

    Samaan aikaan kun suuressa osassa maata lumensyvyys pienenee, Pohjois- ja Itä-Lapissa sataa lisää lunta. Lumi- ja räntäsadealue saapuu sunnuntain vastaisena yönä Jäämereltä Pohjois-Lappiin ja liikkuu aamun ja aamupäivän aikana Lapin yli. Eniten lunta kertyy Utsjoelle ja Inariin, minne lunta on odotettavissa yli viisi senttiä. Itä-Lapissakin lunta satelee useita senttejä.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi
    Tästä pääset MT:n sääpalveluun
    Lisää aiheesta
    • Päivisin aurinko paistaa, ja lämpötila voi nousta jopa +10 asteeseen.

      Sää | Kevät saapui kertarysäyksellä –viikonloppuna lähes koko maassa tavanomaista lämpimämpää

    Artikkelin aiheet
    kevät
    sää
    lumi
    Suomi
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita