• Hallitus pääsi sopuun: kohutut kulttuurialan leikkaukset peruttu, samoin muut Veikkauksen edunsaajat saavat rahansa

    Budjettivarojen osuus on noin 47 miljoonaa euroa.
    Pääministeri Sanna Marin kertoi hallituksen sovusta perjantai-iltana Valtioneuvoston linnassa. LEHTIKUVA / SEPPO SAMULI
    Pääministeri Sanna Marin kertoi hallituksen sovusta perjantai-iltana Valtioneuvoston linnassa. LEHTIKUVA / SEPPO SAMULI 
    Uutiset
    15.10.202123:43
    STT

    Kaikille edunsaajille korvataan sataprosenttisesti Veikkauksen tuottojen alenema ensi vuonna, kertoi pääministeri Sanna Marin (sd.) tiedotustilaisuudessa iltayhdeksältä. Marin sanoi hallitusviisikon sopineen asiasta yhdessä.

    Kyse ei ole hänen mukaansa vain kulttuurialan leikkauksista, vaan myös esimerkiksi nuorisotyöstä ja liikunnasta sekä sosiaali- ja terveysministeriön alaisista järjestöistä.

    Marin perusteli päätöstä sillä, että koronatilanne on ollut erittäin vaikea ja monilla edunsaajilla on tärkeä rooli kriisistä toipumisessa. Hänen mielestään leikkausten perumiseen on varaa ja ratkaisu on kestävä.

    Kokonaisuus viedään eduskuntaan osana täydentävässä talousarvioprosessissa. Budjettivarojen osuus on noin 47 miljoonaa euroa, ja loppu muodostuu arpajaisverosta ja jakamattomasta varasta.

    Artikkelin aiheet
    kulttuurileikkaukset
    Sanna Marin
    Veikkaus
    Suomen hallitus
    budjetti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria