• Viron Prisma vaatii paikallista eläinoikeusjärjestöä lopettamaan kauppaketjun logon käyttämisen kampanjoissaan

    Virolainen eläinoikeusjärjestö vaatii Prismoja lopettamaan häkkikananmunien myynnin.
    Nähtamatud Loomad -eläinoikeusjärjestön aktivistit ovat osoittaneet mieltään tänä vuonna Tallinnassa, jotta Prismat luopuisivat häkkikananmunien myynnistä.
    Nähtamatud Loomad -eläinoikeusjärjestön aktivistit ovat osoittaneet mieltään tänä vuonna Tallinnassa, jotta Prismat luopuisivat häkkikananmunien myynnistä. Kuva: Nähtamatud Loomad
    Uutiset
    1.2.201920:45
    Katja Lamminen

    Viron Prismojen toimitusjohtaja Jussi Nummelin kertoo, että S-ryhmän virolainen tytäryhtiö Prismaperemarket on pyytänyt paikallista Nähtamatud Loomad -eläinoikeusjärjestöä lopettamaan Prisman virallisen tavaramerkin käytön heidän viestinnässään.

    Nummelin on tviitannut, että pyyntö koskee myös sivustoa www.prismajulmus.ee, jossa logoa käytetään.

    "Tarkoitus ei ole estää kampanjan toteutusta tai vapautta mielipiteenilmaisuun", Nummelin tähdentää.

    Hän ei ota kantaa siihen, miten järjestö on tulkinnut pyynnön "uhkailuksi oikeustoimilla".

    Suomen Oikeutta eläimille -järjestö lähetti jupakasta tiedotteen, jossa se kertoo S-ryhmän "uhanneen haastaa virolaisen eläinoikeusjärjestön oikeuteen".

    Nähtämatud Loomad -järjestö on kampanjoinut Virossa Prisman häkkikananmunien myyntiä vastaan.

    “Olemme yllättyneitä Prisman uhkauksista, sillä se on yritys, joka markkinoi itseään yhteiskunnallisesti vastuullisena yrityksenä”, sanoo Nähtämätud Loomad -järjestön kananmunakampanjasta vastaava Birgit Nurmela.

    Järjestön mukaan Virossa muut vähittäistavarakaupat Rimi, Maxima ja Stockmann ovat sitoutuneet luopumaan häkkikananmunista vuoteen 2025 mennessä.

    Virolainen Nähtamätud Loomad on protestoinut virolaisten Prismojen ulkopuolella kylttien ja lentolehtisten kanssa useasti viimeisten kahden kuukauden aikana.

    Suomessa Oikeutta eläimille on myös kampanjoinut, että S-ryhmä luopuisi häkkikananmunien myymisestä ja käytöstä omissa tuotemerkeissään. Lidl on luopunut häkkikananmunien käytöstä jo vuonna 2016. Kesko on ilmoittanut luopuvansa häkkimunien myynnistä vuoden 2025 loppuun mennessä.

    Artikkelin aiheet
    Prisma
    eläinoikeus
    häkkikananmunat
    S-ryhmä
    Virossa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle