

Tyhjät sosiaali- ja terveyspalveluiden tilat jäävät kuntien harteille, kun hyvinvointialueet kutistavat palveluverkkojaan. MT kertoi terveysasemien karsimisesta perjantaina (MT 8.11.).
Hyvinvointialueet aloittivat vuoden 2023 alussa, ja silloin määrättiin asetuksella vuokrausperiaatteet kuntien ja alueille välille. Vuokra-aika oli kolme vuotta plus yksi optiovuosi, joten vuokra-aika jatkuu vuoden 2025 tai 2026 loppuun. Sen jälkeinen käyttö on arvoitus.
Kiinteistöistä kolmanneksen omistavat vanhojen sairaanhoitopiirien jäljiltä hyvinvointialueet ja kaksi kolmasosaa kunnat ja muut tahot, jotka ovat vuokranneet tilat hyvinvointialueille.
Juha Sipilän (kesk.) hallitus ajatteli sote- ja maakuntauudistusta tehdessään vuonna 2017, että sote-kiinteistöjä alkaisivat omistaa ja hallinnoida maakunnat.
Valtion kiinteistöyhtiö Senaatti perusti tätä varten tytäryhtiön nimeltä Maakuntien tilakeskus Oy, jonka tehtävänä oli koota tietoa kuntien, sairaanhoito- ja erityishuoltopiirien sekä pelastustoimen kiinteistöistä.
Kun Sipilän hallitus ja maakuntauudistus kaatuivat, tilakeskus jatkoi tilatietopalvelun kehittämistä. Sen omistus siirtyi vuoden 2023 alussa valtiolta hyvinvointialueille. Valtiolle jäi yhä yksi osake.
Maakuntien tilakeskuksella työskentelee noin 30 henkeä.
”Palveluiden tulee ohjata tilojen käyttöä, eikä päinvastoin.” Pasi Korte
Tällä hetkellä hyvinvointialueiden hallinnoimista sote-tiloista tyhjänä on muutama prosentti, Maakuntien tilakeskuksen asiakkuusjohtaja Pasi Korte kertoo.
”Todennäköisesti tiloja jää tarpeettomiksi, kun hyvinvointialueet päättävät palveluverkoistaan. Palveluiden tulee ohjata tilojen käyttöä, eikä päinvastoin.”
Tiloja on paljon ympäri Suomen, ne ovat eri-ikäisiä ja -kuntoisia ja niiden sote-käytöstä päättävät viime kädessä aluevaltuustot, Korte sanoo.
Hyvinvointialueiden hallinnassa on yli puoli miljoonaa tilaa: 10,7 miljoonaa neliömetriä 9 500 rakennuksessa. Erilaisia vuokrasopimuksia on 8 700, joista neljännes laissa säädeltyjä.
Hyvinvointialueille kertyi tilakuluja vuonna 2023 noin 2,2 miljardia euroa, lähes kymmenesosa niiden kokonaismenoista.
Tavoitteena on alentaa vuosikuluja 300 miljoonalla eurolla vuoteen 2028 mennessä. Uusia investointejakin tarvitaan.
”Kunnat eivät saa toimia hyväntekijöinä, jotta terveyskeskus säilyy.” Mikko Simpanen
Säästökeinot ovat vähintäänkin kyseenalaiset, ajattelee vastapuolta eli kuntia edustava Kuntaliitto.
Hyvinvointialueet alkoivat vyöryttää säästöpaineitaan kunnille jo vuonna 2023: ne kieltäytyivät sovituista vuokrankorotuksista, jättivät vuokrat maksamatta tai esittivät vuokranalennuksia ehtona lähipalveluiden säilymiselle.
Syynä voi olla se, että kuntien ja hyvinvointialueiden valtuustoissa istuu paljon samoja päättäjiä.
Kuntien tulee kuitenkin kattaa kiinteistömenonsa vuokratuloilla.
”Laki määrää niin, piste. Ne eivät saa toimia hyväntekijöinä, jotta terveyskeskus säilyy. Silloin viranhaltija rikkoo lakia ja saa potkut”, sanoo Kuntaliiton tilapalvelupäällikkö Mikko Simpanen.

Kun lakisääteinen 3 + 1 vuoden aika on ohi, suhteen jatkamiseksi kunnan ja hyvinvointialueen pitää laatia uudet vuokrasopimukset ja kunnan lain mukaan yhtiöittää kiinteistönsä.
Näin varmistetaan, että vuokra kattaa kulut eikä vuokrausta tehdä alehintaan.
”Olen hyvin huolissani hyvinvointialueiden osaamisesta, kun jokainen sopimus pitää neuvotella erikseen. Räikeä aliresurssointi herättää huolen veroeuroista ja siitä, ettei tästä tulisi täyttä sirkusta”, Simpanen sanoo.
”Tämä tulee kärjistymään, ja minua harmittaa oikeasti, ettei osapuolten osaamista ole varmistettu etukäteen.”
Juuri nyt keskustellaan jatkosopimuksista optiovuodelle 2026 ja ensi keväänä uusista vuodesta 2027 eteenpäin.
”2,1 miljoonalle neliömetrille pitää keksiä käyttöä. Jos ei keksitä, lähdetään purkamaan.” Mikko Simpanen
Hyvinvointialueiden palveluverkkosuunnitelmista näkyy Kuntaliiton mukaan jo, että kolmasosa kuntien sote-tiloista jää tyhjilleen. Joku 1970-luvulla rakennettu terveysasema ja tuetun asumisen yksikkö voi taipua asuinkäyttöön, mutta useimmat eivät.
”Voi raapia laarinpohjia ja miettiä bed & brekfastia ja airbnb:tä, mutta käytännössä 2,1 miljoonalle neliömetrille pitää keksiä käyttöä. Jos ei keksitä, lähdetään purkamaan”, Simpanen sanoo.
”Jos pelkkä tilojen ylläpito maksaa 15 000 euroa kuukaudessa, kunta varmasti miettii, pidetäänkö tilaa vai palkataanko vaikka ihminen varhaiskasvatukseen.”
Päätöksiä tehdään tänä vuonna eli kirveeniskuja tulee sekä palveluille että kunnille.
”Joissakin kunnissa tilanne säilyy entisellään, mutta joissakin ongelmia alkaa tulla montaa eri kautta. Elinvoima kuihtuu, jos sote-palveluiden perässä lähtevät myös apteekki ja R-kioski.”