• Uutissuomalainen: Kansalaisaloitteita ruuhkaksi asti, 17 aloitetta odottaa vuoroaan eduskunnassa

    Aloitteita on jäänyt korona-aikan käsittelemättä kiireellisempien asioiden vuoksi.
    Tällä vaalikaudella eduskuntaan on edennyt jo 30 kansalaisaloitetta. Kuvassa luovutetaan Kouluväkivalta kirjattava rikoslakiin -kansalaisaloitetta eduskunnalle syyskuussa.  LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
    Tällä vaalikaudella eduskuntaan on edennyt jo 30 kansalaisaloitetta. Kuvassa luovutetaan Kouluväkivalta kirjattava rikoslakiin -kansalaisaloitetta eduskunnalle syyskuussa. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER 
    Uutiset
    1.11.202109:50
    STT

    Uutissuomalaisen mukaan kansalaisaloitteiden määrä on lisääntynyt.

    Tällä hetkellä 17 kansalaisaloitetta odottaa käsittelyä eduskunnassa. Uutissuomalaisen haastatteleman eduskunnan lainsäädäntöjohtajan Tuula Kuloveden mukaan aloitteet ovat jääneet korona-aikana käsittelemättä kiireellisempien asioiden vuoksi.

    Kulovesi kertoo Uutissuomalaiselle, ettei vielä ole selvillä, kuinka moni kansalaisaloite ehditään käsitellä vaalikauden loppuun mennessä. Jos aloitetta ei ehditä käsitellä vaalikauden loppuun mennessä, se raukeaa. Hallitusohjelman mukaan hallitus haluaisi tähän muutosta.

    Tällä vaalikaudella eduskuntaan on edennyt jo 30 kansalaisaloitetta. Lisäksi neljä on kerännyt tarvittavan määrän kannattajia, muttei ole vielä edennyt eduskuntaan.

    Viime vaalikaudella eduskunta vastaanotti yhteensä 19 aloitetta.

    Kansalaisaloite tarvitsee 50  000 kannatusilmoitusta puolen vuoden aikana edetäkseen eduskuntaan.

    Artikkelin aiheet
    kansalaisaloite
    Eduskunta
    Uutissuomalainen
    Tuula Kulovesi
    hallitusohjelma
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria