• Teollisuusliitto jätti koko Keitele Groupia koskevan lakkovaroituksen – myös Prolta lakkovaroituksia

    Lakot olisivat toteutuessaan voimassa 13.–30. tammikuuta.
    Keitele Forestin tunnus puupinossa Kuopion Maaningalla kesällä 2018.
    Keitele Forestin tunnus puupinossa Kuopion Maaningalla kesällä 2018. Kuva: LEHTIKUVA / RITVA SILTALAHTI
    Uutiset
    29.12.202115:00
    STT

    Teollisuusliitto on jättänyt koko Keitele Groupia koskevan lakkovaroituksen. Teollisuusliiton mukaan lakkovaroitus annettiin yhtiölle, koska se on ryhtynyt yksipuolisesti sanelemaan työntekijöidensä työehtoja.

    Teollisuusliiton puheenjohtajan Riku Aallon mukaan tilanne Keitele Groupissa on poikkeuksellisen tulehtunut eikä liitolla ole muuta vaihtoehtoa kuin lakkovaroituksen antaminen.

    "Olemme toistuvasti vedonneet yhtiön johtoon, jotta se ei heikentäisi työntekijöidensä työehtoja ja oikeuksia, vaan neuvottelisi niistä reilusti työntekijöitä edustavan Teollisuusliiton kanssa. Nämä vetoomukset ovat kaikuneet kuuroille korville", Aalto sanoo tiedotteessa.

    Aalto kertoi eilen Twitterissä, että Keitele Group oli kieltäytynyt vapaehtoisesta sovittelusta valtakunnansovittelijan johdolla.

    "Teollisuusliitto oli tähän valmis, ja sovittelun käynnistyessä olisimme lopettaneet työtaistelutoimet yrityksessä. Kiitän sovittelijaa aktiivisuudesta asiassa", Aalto kirjoitti.

    Keitele Groupin hallituksen puheenjohtaja Ilkka Kylävainio vastasi Teollisuusliiton jättämään lakkovaroitukseen sanomalla, että työt tehtaalla jatkuvat. Yhtiön mukaan sillä ei ole mitään lakisääteistä velvoitetta neuvotella Teollisuusliiton kanssa.

    "Me olemme 40 vuotta toimineet täällä Keiteleellä ja emmekä ole koskaan lomauttaneet tai irtisanoneet ketään. Ja aina kun on ollut lakko, lähes kaikki työntekijät ovat olleet töissä ja näin on nytkin. Töitä tarjotaan kaikille halukkaille", Kylävainio sanoo.

    Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT aloitti viime viikolla saarron Keitelettä vastaan tukeakseen Teollisuusliiton vaatimusta päästä käymään työehtosopimusneuvotteluja Keitele Groupin kanssa.

    "Teollisuusliitto ja AKT ovat toimineet epäasiallisesti", Kylävainio sanoo.

    Kylävainio sanoo yhtiön odottavan saarron loppumista ennen kuin se voisi harkita keskustelujen aloittamista Teollisuusliiton kanssa.

    Keitele Groupin lisäksi Teollisuusliitto on jättänyt lakkovaroituksen kolmeen mekaanisen metsäteollisuuden yritykseen. Lakot olisivat toteutuessaan voimassa 13.–30. tammikuuta.

    Ammattiliitto Pro on jättänyt lakkovaroituksen neljään mekaanisen metsäteollisuuden yritykseen. Nämä ovat Keitele Group, Formica IKI, Isojen Saha ja Siklaelementti.

    Lakkovaroitus koskee tammikuun loppupuoliskoa.

    Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo tiedotteessa, että on valitettavaa, että nämä yritykset eivät ole pyynnöistä huolimatta hakukkaita neuvottelemaan henkilöstölleen työehtosopimuksia.

    Ammattiliitto Pro käy neuvottelut yhteisistä työehtosopimuksista Teollisuusliiton kanssa yrityksittäin. Myös Teollisuusliitto on jättänyt lakkovaroituksen samoihin yrityksiin.

    Juttua päivitetty 29.12. kello 20:47. Lisätty tieto Ammattiliitto Pron jättämästä lakkovaroituksesta

    Artikkelin aiheet
    Teollisuusliitto
    Keitele Group
    lakko
    Ammattiliitto Pro
    työehtosopimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria