Väestön terveyden parantaminen ja sosiaalisista syistä johtuvien terveyserojen kaventaminen ovat parhaita keinoja, kun yritetään ehkäistä terveydenhoidon kulujen taakkaa julkisessa taloudessa pitkällä tähtäimellä. Näin muistuttaa Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkimus.
Tutkijat Jan Klavus ja Jenni Pääkkönen ovat arvioineet julkisen talouden kestävyysvajetta eli sitä, kuinka niin kunnat kuin valtio selviävät peruspalvelujen tuottamisesta suhteessa odotettuihin verotuloihin tulevina vuosikymmeninä. He ovat vertailleet viime vuosina tehtyjä laskelmia, joissa kestävyysvaje on vaihdellut laskentatavasta riippuen kahdesta miljardista 11 miljardiin euroon.
Merkittäviä säästöjä voidaan tutkijoiden mukaan saavuttaa etenkin sillä, että vanhusten pitkäaikaishoidon tarve siirtyisi myöhäisempään ikään. Mitä terveempinä kansalaiset siis säilyvät, sitä vähemmän he viimeisinä elinvuosinaan tarvitsevat hoitoa, vaikka elinikä piteneekin.
Toinen tärkeä tekijä on purkaa hoitovaihtoehtojen laitosvaltaisuutta. Myös perusterveydenhuollon tuottavuutta pitää edelleen parantaa.
Raportissa suositetaan lisäksi, että valinnanvapautta hoito- ja hoivapalveluiden välillä lisätään asiakkaan iän ja tilanteen mukaan. He myös kehottavat harkitsemaan käyttäjien maksaman rahoituksen lisäämistä joissain palveluissa, kunhan maksut on suhteutettu palvelun saajan taloudelliseen tilanteeseen.
Terveydenhuollon kulujen kasvua voitaisiin Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen arvion mukaan hillitä jo lähivuosina verrattuna siihen, mitä tähän asti on laskettu. Vuoden 2035 jälkeen menot saattavat oikein toimittuna jopa pudota nykyisen alle.
Laskelma perustuu ennakkotietoon, että terveydenhuoltomenot ovat vuonna 2015 5,7 prosenttia bruttokansantuotteesta. Kustannuksia on arvioitu vuoteen 2060 asti.
Klavus ja Pääkkönen painottavat, että pitkäaikaishoidon rakenteellisten muutosten ohella terveys- ja sosiaalipolitiikassa tulee keskittyä toimiin, joilla tähdätään kaikenikäisten kansalaisten terveyden parantamiseen ja erityisesti sosioekonomisten terveyserojen kaventamiseen.
Yksittäisistä palvelumuodoista ja hoitokokonaisuuksista tulisi voimavaroja siirtää niihin toimintoihin, joiden kustannusvaikuttavuus on tutkimuksin osoitettu korkeimmaksi, raportissa tähdennetään.
Maahanmuuton kohtuullisen suurellakaan kasvulla ei todettu olevan suurta vaikutusta terveydenhuollon menoihin.
KAIJALEENA RUNSTEN