• Kiinan maskinvalmistajat eivät enää paina töitä päivin öin – osa uusista toimijoista on jo jättänyt alan

    Viime kuukausina maassa on ollut mielenosoituksia, kun maskitehtaita on suljettu yllättäen ja henkilökunta on jäänyt vaille palkkaa.
    Suojavälineiden valmistus Kiinassa on alkanut hiipua keväisestä yllätyspiikistään.
    Suojavälineiden valmistus Kiinassa on alkanut hiipua keväisestä yllätyspiikistään. Kuva: Str
    Uutiset
    8.8.202014:30
    STT

    Kiinassa suojamaskeja valmistavia yrityksiä alkoi koronaviruspandemian alussa ilmestyä joka kolkasta. Nyt monilla yrityksistä on kuitenkin vaikeuksia, kun kansallinen kysyntä on vähentynyt ja laatua tarkkaillaan entistä tiukemmin.

    Virus havaittiin ensimmäisen kerran Kiinassa, josta se lähti leviämään ympäri maailman. Maa pyrki vastaamaan suojavarustevajeeseen lisäämällä tuotantoa, ja ensimmäisen puolen vuoden aikana yli 73 000 yritystä rekisteröityi maskinvalmistajaksi.

    Pelkästään huhtikuussa uusia yrityksiä rekisteröitiin yli 36 000, ja niin autoja kuin vaippoja valmistavat firmat muuttivat tuotantolinjojaan kasvomaskien valmistamiseen.

    Nyt maan sisäinen kysyntä on laskenut merkittävästi, mikä on laskenut myös hintoja. Ilmanpuhdistimista kasvomaskeihin laajentaneen CCST:n myyntijohtaja Yang Hao sanoo uutistoimisto AFP:lle, että tilausten määrä on laskenut huomattavasti esimerkiksi huhtikuuhun verrattuna.

    "Meidän ei enää tarvitse valmistaa maskeja joka päivä päivin ja öin", hän kuvailee.

    Osa yrityksistä jättää alan äkillisesti. Kiinan työmarkkinoita seuraava China Labour Bulletin kertoo, että viime kuukausina maassa on ollut mielenosoituksia, kun maskitehtaita on suljettu yllättäen ja henkilökunta on jäänyt vaille palkkaa.

    Daxue Consulting -yrityksen mukaan uusien yritysten valtava tulva aiheutti laadun heikkenemistä ja huijausten määrän lisääntymistä. Kansainvälisten valitusten jälkeen Kiinan viranomaiset vaativat nyt laatusertifikaatin vientiin valmistetuilta maskeilta.

    Analyytikoiden mukaan maalis–toukokuussa Kiinasta vietiin ulkomaille kymmenkertainen määrä kasvomaskeja koko edellisvuoteen verrattuna.

    Artikkelin aiheet
    Kiina
    maskinvalmistus
    kasvomaski
    koronaviruspandemia
    teollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle