• Väyrynen ryhtyy presidenttiehdokkaaksi, mutta eroaa puolueen jäsenyydestä

    Ero astuu voimaan eurovaalien jälkeen.
    Paavo Väyrynen ei ennakkoäänten perusteella yllä Euroopan parlamenttiin.
    Paavo Väyrynen ei ennakkoäänten perusteella yllä Euroopan parlamenttiin. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset
    13.5.201917:28
    Meri Vilen

    Seitsemän tähden liike asettaa valtiotieteen tohtori Paavo Väyrysen puolueen ehdokkaaksi vuoden 2024 presidentinvaaleissa. Asiasta päätettiin viikonloppuna pidetyssä vuosikokouksessa. Samassa yhteydessä päätettiin perustaa kansanliike, jonka kautta kaikilla suomalaisilla on mahdollisuus tukea Väyrysen valintaa.

    Väyrynen pyysi eroa Tähtiliikkeen puheenjohtajuudesta sekä myös puolueen jäsenyydestä, sillä hän haluaa keskittyä tuleviin presidentinvaaleihin. Hän kuitenkin johtaa puoluetta eurovaaleihin saakka. Erot astuvat voimaan 27.5.2019.

    Jos Paavo Väyrynen valitaan Euroopan parlamenttiin, hän aikoo liittyä ryhmään, jota Italian Viiden tähden liike on perustamassa. Suomen Tähtiliike aikoo keskittää ponnistuksensa oman maan poliittisen järjestelmän uudistamiseen ensisijaisesti presidentinvaalien kautta.

    Artikkelin aiheet
    Paavo Väyrynen
    presidentinvaalit
    puolue
    eurovaalit
    suomen politiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle