• Naton pääsihteerin Rutten mukaan Trump ansaitsee kehuja

    Naton jäsenmaat sopivat huippukokouksessa puolustusmenojen nostosta viiteen prosenttiin bruttokansantuotteesta.
    Uutiset|Politiikka
    25.6.202516:51
    STT–

    Naton pääsihteeri Mark Rutte sanoo uuden puolustusmenotavoitteen tekevän Natosta vahvemman ja reilumman. Hän myös sanoi Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin tehneen selväksi, että maa on sitoutunut Natoon.

    ”Trump vahvisti asian tänään selkeästi. Samalla hän teki selväksi, että hän odottaa Euroopalta enemmän sitoutumista. Ja sen me näemme heidän tekevän”, Rutte sanoi.

    Rutte kehotti eurooppalaisia lopettamaan panikoinnin asiasta.

    ”Kuinka monta kertaa Yhdysvaltojen pitää vastata tähän kysymykseen”, Rutte kysyi lehdistötilaisuudessa.

    Rutte kommentoi asiaa Naton huippukokouksen päätteeksi Haagissa. Jäsenmaat sopivat kokouksessa puolustusmenojen nostosta viiteen prosenttiin bruttokansantuotteesta.

    Ruttelta kysyttiin hänen imartelustaan Trumpia kohtaan, mikä on noussut puheenaiheeksi kokouksen aikana. Rutte kutsui kokouksen aikana Trumpia muun muassa "isukiksi" ja "vahvaksi mieheksi" ja ylisti tätä useaan otteeseen. Keskustelua herätti myös Rutten Trumpille lähettämä imelähkö kirje.

    ”Luuletko että tämä (puolustusmenojen nosto) olisi ollut kokouksen lopputulema, jos Trumpia ei olisi valittu taas presidentiksi?” Rutte sanoo.

    Hänen mukaansa Trump ansaitsee kehuja tässä asiassa ja toimista Iranissa.

    Trump itse hehkutti kokousta "fantastiseksi" ja "isoksi menestykseksi" sen päätyttyä.

    Rutte mainitsi Ukrainan Nato-jäsenyyden edistämisen loppulehdistötilaisuudessa.

    Viime vuoden huippukokouksesta poiketen asiaa ei mainita tämän kokouksen loppujulistuksessa. Erityisesti Yhdysvallat on torpannut Ukrainan Nato-haaveita tämän vuoden aikana.

    ”Seisomme Ukrainan rinnalla sen tavoitellessa rauhaa, ja jatkamme Ukrainan tukemista sen peruuttamattomalla tiellä kohti Naton jäsenyyttä”, Rutte sanoi.

    Ennen kokousta keskustelua herätti myös Espanjan väite siitä, että maa olisi saanut poikkeuksia puolustusmenotavoitteeseen sitoutumisessa. Rutten mukaan Espanja on sitoutunut tavoitteeseen.

    ”Kaikki jäsenmaat raportoivat siitä, miten ne saavuttavat kyvykkyystavoitteitaan. Tarkastelemme tavoitteiden etenemistä vuonna 2029”, hän sanoi.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa