• STT: Kyllönen haluaa uudistaa bussialaa

    Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) haluaa uudistaa bussialan käytäntöjä, uutisoi tiistaiaamuna STT. Hän perustelee hankettaan avoimuuden lisäämisellä sekä koko maan vuoroliikenteen turvaamisella.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    24.7.201211:32
    MT toimitus

    Nykyisen järjestelmän isona ongelmana liikenneministeri näkee sen, että palvelun tuottaja on voinut päättää, onko liikennöinti markkinaehtoista vai sopimuspohjaista.

    Kyllösen mukaan tavoitteena on, että jatkossa toimivaltainen viranomainen määrittää, miten reittiä liikennöidään. Nykysysteemiä on kritisoitu myös eduskunnassa.

    Uudistuksilla halutaan parantaa joukkoliikennelain läpinäkyvyyttä ja turvata joukkoliikenne jatkossakin kaikkialla Suomessa, ministeri perustelee.

    Linja-autoliitossa muutama iso perheyhtiö on pitkään porskuttanut perintösopimuksilla eteenpäin. Muutokset saavat karvat pystyyn joukolta, jolla on tiedossa, että laaja murros on käynnissä, Kyllönen sanoo.

    Valtio tukee linja-autoliikennettä vuosittain 600 miljoonalla eurolla. Kaiken kaikkiaan yhteiskunnan maksamiin kuljetuksiin käytetään vuosittain 1,5 miljardia euroa.

    Linja-autoliiton puheenjohtaja Matti Vainio kiistää STT:n uutisessa Kyllösen arvion, että Matkahuolto olisi monopoliasemassa.

    ”Yrittäjät ovat kehittäneet järjestelmää vuosikymmeniä. On valitettavaa, jos ministeriö ei halua tunnustaa, että Suomessa on jo hyvä valtakunnallinen järjestelmä, jota voitaisiin käyttää jatkossakin.”

    Onnibus Oy:n toimitusjohtajan Pekka Mötön mukaan Matkahuolto voisi heidän puolestaan jatkossakin tuottaa aikataulupalvelut. Se edellyttäisi kuitenkin isoja muutoksia Linja-autoliiton toimintaan.

    ”Ei voi olla niin, että Matkahuolto on vain muutaman ison yrityksen etujärjestö. Jos näin jatkuu, olemme valmiita haastamaan heidät.”

    Linja-autoliiton hallitus ei ensin myöntänyt uusien reittiliikennelupien alaisille reiteille Matkahuollon palveluita, vaikka niistä oli olemassa oleva sopimus. Kilpailuvirasto tutkii asiaa.

    KORJAUS EDELLÄ OLEVAAN: Linja-autoliitto ei päätä siitä, ketkä saavat järjestää Matkahuollon palveluita. Päätöksen tekee Matkahuollon hallitus. Matkahuolto on kokonaan Linja-autoliiton omistama yritys.

    Artikkelin aiheet
    Merja Kyllönen
    bussiala
    joukkoliikenne
    Linja-autoliitto
    Matkahuolto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria