• PTT:N TALOUSTUTKA

    Uutiset
    28.3.201216:00
    MT toimitus

    Nuorilla on yksipuolinen kuva metsäteollisuudesta, eikä metsäala työpaikkana kiinnosta heitä, selviää T-Median tekemästä nuorisotutkimuksesta. Samansuuntaisia tuloksia on saatu myös PTT:n tutkimuksissa.

    Vähäisen kiinnostuksen syynä on esiin noussut nuorten heikot ja osittain virheelliset tiedot niin metsäteollisuudesta kuin metsätaloudestakin.

    Metsiin ja puuhun liittyvissä asenteissa nuorilla korostuvat pääasiassa henkilökohtainen ja toisaalta globaali näkökulma.

    Metsätalouden ja metsäteollisuuden yhteiskunnallinen merkitys on sen sijaan jäänyt monelle nuorelle vieraaksi. Vaikka metsäsektori on edelleen hyvin tärkeä Suomen kansantalouden kannalta, kouluopetuksessa tätä näkökulmaa ei kyselyiden mukaan juurikaan korosteta.

    Metsien ekologia sen sijaan tuodaan opetuksessa hyvin esiin. Tämä saattaa olla yhtenä syynä siihen, että luonnon monimuotoisuuden arvostus nuorten keskuudessa on korkealla, mikä on tietysti hyvä asia.

    Puun hyödyntämiseen ja puupohjaisiin tuotteisiin nuoret suhtautuvat yleensä positiivisesti. Puun käytön he näkevät myönteisenä etenkin perinteisissä ja tutuissa yhteyksissä kuten pienrakentamisessa sekä huonekalujen ja paperin valmistuksessa. Saunan tai takan lämmittäminen puulla on nuorten mielestä itsestäänselvyys.

    Puun käyttö suuren mittakaavan teollisessa tuotannossa on nuorille kuitenkin melko vierasta. Paperin ja kartongin tuotanto ymmärretään kyllä, mutta esimerkiksi teollinen rakentaminen ja energian suurtuotanto ovat nuorten mielestä melko vähäisiä tekijöitä puun ja puujalosteiden käytön kannalta.

    PTT:n tutkimuksissa nousi esiin myös nuorten käsitysten ristiriitaisuus metsien hyödyntämisessä. Esimerkiksi melko harva nuori pitää tärkeänä metsien taloudellista hyödyntämistä. Silti nuoret edellyttävät yleisesti, että riittävä puun saanti turvataan teollisuudelle.

    Nuorten vähäiset tiedot ilmenevät myös heidän näkemyksissään puun ympäristöystävällisyydestä. Nuoret pitävät puuta ympäristöystävällisenä materiaalina, mutta puun käytön ympäristövaikutukset ovat monelle epäselviä. Epävarmuutta liittyy erityisesti puun energiakäytön ympäristövaikutuksiin.

    On ilmiselvää, että nuoret tarvitsevat lisää tietoa sekä puusta materiaalina että metsäsektorista kokonaisuutena ja sen eri osa-alueista. Tiedon pitää olla monipuolista ja selkeää sekä nuoria puhuttelevaa, jotta kiinnostus saadaan heräämään.

    Kuluttajina nuoret ovat ympäristötietoisia, joten puun ja puutuotteiden ympäristöystävällisyyden korostaminen voi lisätä tätä kiinnostusta edelleen. Kun imago on hyvä, alkavat alan työpaikatkin kiinnostaa.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    metsäteollisuus
    metsätalous
    nuoret
    puu
    ympäristötietoisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria