• Jarkko Eloranta nousi SAK:n johtoon

    SAK:n uusi nokkamies valittiin tehtävään ilman vastaehdokkaita.
    Uudeksi puheenjohtajaksi on noussut Jarkko Eloranta JHL:stä. LEHTIKUVA / KALLE PARKKINEN
    Uudeksi puheenjohtajaksi on noussut Jarkko Eloranta JHL:stä. LEHTIKUVA / KALLE PARKKINEN 
    Uutiset
    7.6.201615:42
    STT

    Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtajana toiminut Jarkko Eloranta on valittu palkansaajakeskusjärjestö SAK:n uudeksi puheenjohtajaksi.

    SAK:n edustajakokous valitsi puheenjohtajan yksimielisesti. Elorannalla ei ollut kilpailijoita, ja SAK:laiset ammattiliitot kertoivat hyvissä ajoin ennen valintaa, että Elorannan takana on käytännössä koko liittokenttä.

    Eloranta seuraa tehtävästä eläköityvää Lauri Lylyä, joka johti SAK:ta seitsemän vuotta. Eloranta kiitteli edeltäjäänsä siitä, että tämä on onnistunut pitämään SAK:lle tärkeistä asioista kiinni myös kilpailukykysopimusta solmittaessa.

    Eloranta sanoi myös palkansaajapuolen tehneen osuutensa kilpailukykysopimuksesta. Hän vaatii maan hallitusta huolehtimaan siitä, ettei todennäköisesti syntyvällä sopimuksella luotuja työllistämisen edellytyksiä hukata.

    Edustajakokouksessaan Tampereella SAK valitsi myös hallituksen muut jäsenet sekä uuden edustajistonsa ja sen puheenjohtajiston. Edustajiston kokoonpano perustuu jäsenliittojen esityksiin. Edustajiston puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Palvelualojen ammattiliiton PAMin puheenjohtaja Ann Selin.

    Artikkelin aiheet
    Jarkko Eloranta
    SAK
    ay-liike
    ammattiliitot
    puheenjohtajavaali
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle