• Liki kolmannes yrittäjistä pelkää ajautuvansa konkurssiin koronakriisin seurauksena

    Tiukimmassa tilanteessa ovat palvelualan yrittäjät muun muassa ravintola- ja majoitusalalla sekä hoito- ja kauneusalalla.
    Koronaviruksen pelko on tyhjentänyt monen yrittäjän kalenterin muun muassa hoito- ja kauneusalalla.
    Koronaviruksen pelko on tyhjentänyt monen yrittäjän kalenterin muun muassa hoito- ja kauneusalalla. Kuva: Johannes Wiehn
    Uutiset
    30.3.202011:53
    Katja Lamminen

    Noin 30 prosenttia yrittäjistä pelkää koronakriisin vievän heidän liiketoimintansa konkurssiin, mikäli suurta suoraa apua ei tule.

    Pahimmassa tilanteessa ovat palvelualan yrittäjät, ravintola- ja majoitusalan yrittäjät sekä hoito- ja kauneusala joiden liiketoiminta on käytännössä loppunut kokonaan.

    Suuressa vaarassa ovat kaikki yritykset ja yrittäjät, joilla kiinteät kulut ovat suuret mutta myynti on voimakkaasti sidoksissa markkinoihin. Yrittäjät ennustavat, että kriisi laajenee nopeasti muillekin toimialoille, kun talous alkaa yskiä ja kuluttaminen loppuu.

    Kymmenet yrittäjät kertovat jo joutuneensa lopettamaan toimintansa kokonaan.

    Tutkimuksen toteutti yrittäjien yhteisö Yrittäjä.io. Siihen osallistui yli 1 000 yrittäjää eri kokoluokista ja toimialoilta.

    Myös valoa näkyy tunnelin päässä, sillä puolet yrittäjistä uskoo liiketoimintansa säilyvän, vaikka myynti melko varmasti laskee.

    Vain muutama prosentti arvelee liiketoimintansa kasvavan. Vastanneista 16 prosenttia ei osaa arvioida, mihin suuntaan yrityksen tilanne kehittyy.

    Yrittäjät toivovat konkreettista tukea muun muassa työllistämiskuluihin.

    Lue myös:

    Loivennettaisiinko myös konkurssiaaltoa

    Hallitus elvyttää taloutta 15 miljardin euron tukipaketilla – yrittäjät työttömyysturvan piiriin

    Artikkelin aiheet
    yrittäjät
    palveluala
    koronakriisi
    konkurssi
    talous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle