• KOMMENTTI Cap-laiva kääntyy hitaasti

    Uutiset
    29.4.201316:00
    Niklas Holmberg

    Viime vuosien maatalouspoliittista keskustelua on hallinnut yksi teema ylitse muiden. Ruuan saatavuuden turvaaminen.

    FAO:n viimeisen arvion mukaan maailman maataloustuotantoa pitäisi kasvattaa noin 60 prosenttia vuoteen 2050 mennessä vaikka ilmastonmuutos heikentää tuotantoedellytyksiä monissa maailman vilja-aitoissa. Jo nyt ruuan reaalihinta on palannut 1970-luvun tasolle.

    EU:ssakin aihe on ollut esillä puheiden tasolla, mutta siitä huolimatta cap-uudistus tuo vähän konkreettisia keinoja tuotannon kasvattamiseen, ellei maitokiintiöiden poistoa sellaiseksi lasketa.

    Iso laiva kääntyy hitaasti. 1980-luvulla maatalouspolitiikan haaste oli ylituotannon suitsiminen. 1990-luvulla haluttiin päästä markkinaehtoisempaan tuotantoon ja erottaa maataloustuet tuotannosta. 2000-luvun trendi oli ympäristövaatimusten kiristäminen ja ”ympäristönhoitopalvelujen” tuottaminen.

    2010-luvulla puhutaan taas pääasiasta eli ruuan tuotannosta.

    Seuraavan cap-uudistuksen valmistelu alkaa tosissaan 2017. Ehkä silloin tuuli on jo kääntynyt.

    NIKLAS HOLMBERG

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    cap-uudistus
    maatalouspolitiikka
    ruuantuotanto
    ilmastonmuutos
    FAO:n arviot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle