• Eva alentaisi yhteisöveron 15 prosenttiin – kevennyksellä houkuteltaisiin investointeja

    Suomella ei ole Evan mukaan varaa houkutella vihreän siirtymän investointeja merkittävillä yritystuilla ja verokannustimilla kuten suurissa teollisuusmaissa tehdään.
     Hyödyllisintä olisi ajoittaa veronalennus vaalikauden loppuun, mutta päättää siitä jo nyt. Ennalta ilmoittaminen antaisi investoijille signaalin sijoittaa Suomeen heti veronalennuksen tultua tietoon, sanoo Evan johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää tiedotteessa. Arkistokuva.
    Hyödyllisintä olisi ajoittaa veronalennus vaalikauden loppuun, mutta päättää siitä jo nyt. Ennalta ilmoittaminen antaisi investoijille signaalin sijoittaa Suomeen heti veronalennuksen tultua tietoon, sanoo Evan johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää tiedotteessa. Arkistokuva.  Kuva: LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
    Uutiset|Yritykset
    28.2.202410:43
    STT

    Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva katsoo, että Suomen pitäisi alentaa yhteisövero 15 prosenttiin investointien käynnistämiseksi.

    Evan mukaan Suomea vaivaa kasvun puute, joka ei korjaannu ilman uusien investointien houkuttelemista. Ainoa riittävän nopeasti vaikuttava asia, mitä poliitikot voivat asialle tehdä, on verotuksen keventäminen, sanotaan Evan julkaisussa.

    "Suomen yhteisöverokanta pitää alentaa 15 prosenttiin, globaalin minimiveron tasolle. Hyödyllisintä olisi ajoittaa veronalennus vaalikauden loppuun, mutta päättää siitä jo nyt. Ennalta ilmoittaminen antaisi investoijille signaalin sijoittaa Suomeen heti veronalennuksen tultua tietoon”, sanoo Evan johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää tiedotteessa.

    Suomella ei ole Evan mukaan varaa houkutella vihreän siirtymän investointeja merkittävillä yritystuilla ja verokannustimilla kuten suurissa teollisuusmaissa tehdään. Kujanpään mukaan tähän sopisi ratkaisuksi verohyvitysmalli, joka alentaa uusien investointien tuotosta maksettavan yhteisöveron 15 prosentin tasolle. Osa investointikustannuksista olisi mahdollista saada hyvitetyksi verotuksessa.

    Verohyvitys poikkeaa verovähennyksestä siten, että se pienentää suoraan maksettavan veron määrää eikä verotettavan tulon määrää, Kujanpää esittää.

    Eva ehdottaa myös, että korkeimpia työn marginaaliveroja pitäisi alentaa 10 prosenttiyksiköllä lähemmäksi Suomen kilpailijamaita.

    Myös Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla on esittänyt yhteisöveron alentamista 15 prosenttiin tammikuussa julkaisemissaan suosituksissa.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sääntely ja kustannukset ajavat konepajat ahtaalle – miten pärjätä kilpailussa?

  • Koneviesti | Koneviesti kulkee vastavirtaan Kansallisessa Mediatutkimuksessa – Konedata-hankinta ei vielä ehtinyt vaikuttaa kasvuun

  • Triotecin valikoimiin kuuluvat erilaiset rehusiilot kotieläinruokintaan liittyen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Arska Tehtaat Oy:n tytäryhtiö Grainchain on ostanut Triotec Oy:n liiketoiminnan – siilovalmistuksessa Triotec-nimi säilyy