• Helsingistä Tampereelle siirtynyttä Suomi herää -mielenosoitusta voi pitää äärioikeistolaisena ja etnonationalistisena, sanoo tutkija

    Suomi herää -tapahtuma oli alun perin ilmoitettu järjestettäväksi Helsingissä, mutta kaupunki vaihtui koronatilanteen takia.
    612.fi-yhdistyksen soihtukulkue Helsingissä itsenäisyyspäivänä 2018. Kulkuetta ei tänä vuonna järjestetä. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
    612.fi-yhdistyksen soihtukulkue Helsingissä itsenäisyyspäivänä 2018. Kulkuetta ei tänä vuonna järjestetä. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN 
    Uutiset
    1.12.202020:30
    STT

    Tampereella itsenäisyyspäivänä järjestettävää Suomi herää -mielenosoitusta voidaan tapahtumatietojen perusteella pitää etnonationalistisena ja äärioikeistolaisena, sanoo tutkija Tommi Kotonen Jyväskylän yliopistosta.

    "Voisi sanoa, että tapahtuman taustalla on aineksia perussuomalaisten radikaalimmasta siivestä ja etnonationalisteista", ääriliikkeitä tutkiva Kotonen sanoo STT:lle.

    Etnonationalismi korostaa syntyperää kansakunnan perustana, ja siinä korostuu yhteys esi-isiin ja verenperintöön. Kyse on Kotosen mukaan biologisesta nationalismista tai rasismista.

    Suomi herää -tapahtuma oli alun perin ilmoitettu järjestettäväksi Helsingissä, mutta kaupunki vaihtui koronatilanteen takia. Mielenosoituksen puhujiksi on ilmoitettu Tuukka Kuru, Tiina Wiik ja Terhi Kiemunki. Kuru ja Kiemunki vaikuttavat muun muassa Suomen Sisussa ja Kansallinen liittouma -nimisessä ryhmässä.

    Kotosen mukaan Suomi herää näyttäisi korvaavan uusnatsijärjestö Pohjoismaisen Vastasrintaliikkeen (PVL) aiempina vuosina järjestämän mielenosoituksen.

    "Jonkinnäköinen jatkumo näyttäisi siihen olevan. Myös vastarintaliikkeen omat mediat ovat tätä mainostaneet", Kotonen sanoo.

    "Tässä on selkeä linkki kansallissosialistien aikaisempaan marssiin myös retoriikaltaankin."

    Aiempina vuosina järjestettyä 612-kulkuetta ei tänä vuonna järjestetä. Tapahtuman määrittely on vuosien varrella herättänyt keskustelua. Järjestäjät ovat puhuneet "kansallismielisyydestä" ja korostaneet kulkueen epäpoliittisuutta, mutta mediassa on kerrottu muun muassa alkuperäisten järjestäjien äärioikeistokytköksistä ja siitä, että kulkueeseen on osallistuttu PVL:n tunnuksin.

    Kotonen sanoo, että siinä missä 612-kulkue mahdollisesti pyrki tekemään kansallismielisyydestä eri ryhmien välille pienimmän yhteisen nimittäjä ja puhuttelemaan isoja massoja, Suomi herää on selvästi avoimemmin äärioikeistolainen.

    Kotonen sanoo, että mielenosoituksilla ja marsseilla on selvä merkitys äärioikeistolle.

    "Rituaalit ovat aina olleet äärioikeistolle tärkeitä. Niillä näytetään yhtenäisyyttä ja voimaa, ja ne tuovat yhteen toimijoita kentän eri laidoilta."

    PVL on nyt lakkautettu korkeinta oikeutta (KKO) myöten. KKO katsoi, että se on toiminut olennaisesti vastoin lakia ja loukannut tai pyrkinyt loukkaamaan perustuslaissa ja kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa turvattuja perus- ja ihmisoikeuksia. Kotonen sanoo, että PVL:n toiminta näyttäisi tällä hetkellä hajautuneen eri ryhmiin.

    "Sellaista keskittynyttä ryhmää kuin PVL ei enää ainakaan toistaiseksi näyttäisi olevan. Aika näyttää, ryhmittäytyykö se jonkin muun järjestön alle."

    Aiempina vuosina järjestetty Helsinki ilman natseja -mielenosoitus on ilmoittanut tänäkin vuonna kokoontuvansa pääkaupungissa. Viime viikolla ryhmä ilmoitti sosiaalisessa mediassa kertovansa pian mahdollisista muutoksista.

    "Tiedotamme uusien koronarajoitusten ja Suomi Herää -natsimarssin Tampereelle siirtymisen vaikutuksista mielenosoitukseemme ensi viikon alussa", ryhmä tviittasi lauantaina.

    STT ei ole tänään tavoittanut järjestäjiä kommentoimaan, aiotaanko mielenosoitus yhä järjestää Helsingissä.

    Artikkelin aiheet
    Suomi herää
    äärioikeisto
    etnonationalismi
    mielenosoitus
    Tampere
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle