• Ruotsissa taas kaksi räjähdystä − media: Kummatkin liittyvät rikollisjärjestöön

    Räjähdykset tapahtuivat maanantaina ja tiistaina.
    Poliisi tutkii tapahtumaa tuhotyönä, mutta ketään ei ole kiinniotettuna. Ruotsissa on viime viikkoina nähty väkivallan aalto, josta esimerkkinä nähtiin Sandvikenin pubiampuminen viime perjantaina. LEHTIKUVA / AFP.
    Poliisi tutkii tapahtumaa tuhotyönä, mutta ketään ei ole kiinniotettuna. Ruotsissa on viime viikkoina nähty väkivallan aalto, josta esimerkkinä nähtiin Sandvikenin pubiampuminen viime perjantaina. LEHTIKUVA / AFP.  
    Uutiset|Ulkomaat
    26.9.202312:53
    STT–TT

    Ruotsissa on jälleen tapahtunut räjähdyksiä, joilla maan median mukaan saattaa olla yhteyksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

    Varhain tiistaiaamuna räjähti Linköpingissä Etelä-Ruotsissa. Kerrostalon lähellä tapahtunut räjähdys oli niin voimakas, että rakennuksen seinä vaurioitui pahoin.

    Yksi ihminen, 25-vuotias nainen, sai sairaalahoitoa vaativia vammoja räjähdyksessä ja kerrostalon asukkaita jouduttiin evakuoimaan.

    Ruotsin radion mukaan räjähdys voisi olla yhteydessä Foxtrott-rikollisjärjestön sisäisiin välienselvittelyihin.

    Hässelbyssä Tukholman länsiosassa puolestaan kolme ihmistä sai vammoja kerrostalossa maanantai-iltana tapahtuneessa räjähdyksessä.

    ”Yksi loukkaantui hieman vakavammin kuin muut, mutta kenenkään vammat eivät ole hengenvaarallisia”, kertoi poliisin tiedottaja Anna Westberg.

    Toinen poliisin edustaja, Rebecca Landberg, kertoi uutistoimisto TT:lle, ettei ketään ole otettu kiinni tapauksen vuoksi, mutta kahta ihmistä on kuulusteltu.

    Kolmisenkymmentä ihmistä evakuoitiin talosta räjähdyksen vuoksi, mutta valtaosa pääsi palaamaan koteihinsa jo tiistain vastaisen yön aikana.

    Iltapäivälehti Expressenin mukaan tässäkin talossa asuu ihmisiä, joilla on yhteyksiä Foxtrott-rikollisverkostoon ja sen sisäisiin välienselvittelyihin.

    Artikkelin aiheet
    räjähdykset Ruotsissa
    järjestäytynyt rikollisuus
    Foxtrott
    Linköping
    Hässelby
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle