• Hellekelit kuormittavat autoa ja kuskia – tällaisia vahinkoja kuuma sää saa aikaan

    Kesähelteet tuovat mukanaan paitsi lämpimät säät myös erityisiä haasteita autoilijoille.
    Hellekelillä autoillessa on syytä kiinnittää huomiota kuljettajan jaksamiseen.
    Hellekelillä autoillessa on syytä kiinnittää huomiota kuljettajan jaksamiseen. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Sää
    26.6.202409:30
    Juho Hannuksela

    Hellekelit kuormittavat autoa samaan tapaan, kuin kovat pakkasetkin. Vikoja ilmaantuu erityisesti ilmastointilaitteisiin ja akkuihin.

    ”Autoilijat kyllä tietävät melko hyvin miten kova pakkanen voi vaikuttaa autoihin, mutta ymmärrys helteen vaikutuksista ei ole vielä samalla tasolla. Helle voi tuoda esiin piilevät viat, eli paras tapa ehkäistä hellevahinkoja on auton huollosta huolehtiminen”, muistuttaa Pohjola Vakuutuksen ajoneuvovakuuttamisesta vastaava johtaja Kristian Hiljander yhtiön julkaisemassa tiedotteessa.

    Kuuma sää on erityisen kohtalokas auton ilmastoinnille, joka joutuu helteillä koville.

    ”Moni herää ilmastoinnin huoltamiseen vasta silloin, kun huomaa ettei auto viilenekään helteellä. Ilmastointi kuitenkin kannattaisi huoltaa ennakoivasti parin vuoden välein, jottei yllätyksiä – etenkään sellaisia mitkä olisi voinut välttää - tulisi vastaan”, Hiljander sanoo.

    Hiljanderin mukaan helteet ovat riski myös tuulilaseille, joissa on kiveniskemiä.

    ”Kun auto on kuumentunut auringonpaisteessa ja laitetaan ilmastointi päälle, on riskinä, että lämmönvaihtelu aiheuttaa tuulilasiin halkeaman. Myös auton peseminen hellepäivänä kylmällä vedellä saattaa aiheuttaa kiveniskemän muuttumisen halkeamaksi.”

    Kuumalla säällä erityisesti autojen akut ovat kovilla. Helle heikentää akun toimintakykyä jopa niin, että se lakkaa toimimasta ja auto jättää tienpäälle.

    ”Kuumuus, ilmastoinnin käyttäminen ja lyhyiden matkojen ajaminen saattaa tyhjentää akun. Kesällä on tärkeää muistaa, että autolla ajetaan välillä pidempiäkin matkoja, jolloin akulla on aikaa latautua”, Hiljander muistuttaa.

    Kuumuudesta johtuvia törmäyksiä ja ulosajoja tapahtuu Pohjola Vakuutuksen mukaan joka vuosi. Usein syynä on helteen uuvuttaman kuskin nukahtaminen rattiin. Erityisesti iäkkäämpien ja heikentyneen terveydentilan omaavien on syytä olla varovaisia hellekeleillä ajaessa.

    Lisää aiheesta
    • Hellelukemiin kohoava lämpötila kannustaa uintiretkelle.

      Sää | Lämpeneminen tuo mukanaan varoitukset tukalasta helteestä ja voimakkaasta UV-säteilystä

    • Helteellä on huolehdittava paitsi ihmisten, myös eläinten mahdollisuudesta juoda ja vetäytyä viileään. Luonnoneläimillekin voi laittaa pihapiiriin juoma-astioita.

      Sää | Etelässä tukala helle luo nestehukan vaaran – pohjoisessa voi sadella

    • Heinäpaaleja syntyy 13-15 kappaletta hehtaarilta, joka ennakoi 1800 paalin kokonaismäärää.

      Viljelijän arki | Juhannuksen poutasää käynnisti heinänteon Ilmajoella – ”Kesän aikana paalinarua kuluu 234 kilometriä”

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita