• Kirkko väläyttää hautaustoimesta luopumista ratkaisuna lisäleikkauksiin

    Valtio on antanut hautaustoimeen liittyvät tehtävät, kuten hautausmaiden ylläpidon, hautaustoimilailla kirkon hoidettavaksi. Valtio on maksanut siitä korvausta.
    Hautaustoimeen kuuluu muun muassa hautausmaiden ylläpito, vainajien säilytys ja krematoriotoiminta.
    Hautaustoimeen kuuluu muun muassa hautausmaiden ylläpito, vainajien säilytys ja krematoriotoiminta. Kuva: Aarne Ormio
    Uutiset|Yhteiskunta
    24.4.202517:00
    Eija Vallinheimo

    Valtioneuvoston puoliväliriihestä uutisoitiin, että valtio vähentää sen yhteiskunnallisista tehtävistä Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle maksamaa korvausta kertaluonteisesti noin 10 miljoonaa euroa vuosina 2026 sekä 2027.

    Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Pekka Huokuna toteaa, että nyt esitettyjen lisäleikkausten myötä kirkko joutuu pohtimaan rooliaan yhteiskunnallisten tehtävien hoitamisessa ja jopa hautaustoimesta luopumista.

    ”Jo aiemmat leikkaukset käynnistivät kirkossa keskustelun siitä, onko kirkon syytä luopua hautaustoimen hoidosta. Kirkon jäsenet joutuvat jo nyt eriarvoiseen asemaan, kun jäsenten maksamaa kirkollisveroa joudutaan käyttämään yhteiskunnalliseen tehtävään”, Huokuna toteaa Suomen evakelis-luterilaisen kirkon tiedotteessa.

    ”Kirkon tehtävänä on hautaan siunaaminen ja ihmisten tukeminen surun keskellä. Tämä tehdään jäsenten maksamilla kirkollisverovaroilla. Sen sijaan hautaustoimi, johon kuuluu muun muassa hautausmaiden ylläpito, vainajien säilytys ja krematoriotoiminta, on yhteiskunnan tehtävä. Nämä palvelut tarjotaan yhdenvertaisesti kaikille ihmisille, riippumatta siitä, ovatko he seurakunnan jäseniä vai eivät.”

    Hautausmaiden ylläpito, vainajien säilytys ja krematoriotoiminta ovat yhteiskunnan tehtäviä. Nämä palvelut tarjotaan yhdenvertaisesti kaikille ihmisille, riippumatta siitä, ovatko he seurakunnan jäseniä vai eivät.”

    Pekka Huokuna

    Vuonna 2003 valtio on antanut hautaustoimeen liittyvät tehtävät hautaustoimilailla kirkon hoidettavaksi ja maksaa niistä korvauksen. Jo vuoden 2025 alusta valtio leikkasi tätä korvausta 19,6 miljoonaa. Huokunan mukaan nyt esitettyjen uusien leikkausten myötä ollaan täysin uudessa tilanteessa.

    Lisää aiheesta
    • Moni haluaa järjestää omaisensa hautajaiset viikonloppuna.

      Yhteiskunta | Omaiset ehdottavat hautajaisia jopa 6–8 viikon päähän – osa seurakunnista perii säilytysmaksua vainajasta

    • 16 evankelis-luterilaista seurakuntaa nosti kirkollisveroa viime vuodesta. Kuhmon seurakunta nosti kirkollisveroa 1,65:stä 1,75:een alijäämäisen talouden vuoksi. Kuvassa Kuhmon kirkko.

      Talous | Maksaako seurakunnan jäsen jatkossa vähemmän veroja, kun kirkon verotuotto kasvaa?

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle