
Entinen keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä vaatii twitter-viestissään tänään maanantaina Suomen aluevesillä Ahvenanmaalla havaitun ryhävalaan ampumista.
”Suomen aluevesillä pyörii tänne kuulumaton ryhävalas. Te ette viranomaiset Haminan mursun kanssa uskoneet mutta uskokaa nyt: Ampukaa tuo valas. Paljolta kärsimykseltä säästyttäisiin taas”, Kärnä vaatii.
Suomen aluevesille saapui harvinainen vieras lauantai-iltapäivänä, kun kolmehenkisen kalaporukan vierelle ilmestyi valas. Asiasta kertoi ensiksi Ilta-Sanomat.
Valas oli mieltynyt Ahvenanmaahan, sillä kalamiesten venettä se kierteli Kökarissa ja sunnuntaina se nähtiin Eckerön eteläpuolella.
Sea Life -eläintarhan entinen intendentti Markus Dernjatinin arvioi IS:lle, että videoiden perusteella kyseessä oli todennäköisesti ryhävalas.
”Se tuli niin lähelle, että olisi voinut kädellä koskettaa. Tai auton lumiharjalla harjata sen pintaa puhtaaksi”, veneessä ollut Janne Sillanpää kertoi.