• Viikon vinkki Moni juo nälkä-palkalla tehtyä viiniä

    Uutiset
    22.3.201315:00
    Katja Lamminen

    Jopa puolet Suomessa nautituista viineistä tuodaan Chilestä, Etelä-Afrikasta ja Argentiinasta. Harva tietää, millaisissa olosuhteissa viinitiloilla työskennellään.

    Reilut rypäleet -kampanja herättää keskustelua viinintuotantoon liittyvistä ihmisoikeusrikkomuksista ja kannustaa Alkoa ongelmien kitkemiseen. Myös kuluttajat voivat kantaa kortensa kekoon vaatimalla valikoimiin reilun kaupan viinejä ja kyselemällä viinien tuotanto-olosuhteista. Boikottiin ryhtymistä kampanja ei suosittele, koska siten työntekijöiden olosuhteet eivät kehity.

    Viime vuonna Alko myi yli 20 miljoonaa litraa Chilessä, Etelä-Afrikassa ja Argentiinassa tuotettuja viinejä. Valitettavasti kaukaisilla viinitiloilla nälkäpalkat, epävarmat työsuhteet, lapsityövoima, altistuminen kemikaaleille ja naisten sekä siirtolaisten syrjintä ovat arkipäivää. Osalla viinitiloista on maakiistoja pienviljelijöiden ja alkuperäisasukkaiden kanssa.

    Alko on viime vuonna ottanut käyttöönsä yhdessä muiden Pohjoismaiden alkoholimonopolien kanssa eettiset periaatteet, joihin tavarantoimittajien on sitouduttava. Ne eivät sisällä kuitenkaan elinkustannukset kattavaa palkkaa.

    Työolot kohenevat parhaiten nostamalla palkkaa ja sallimalla työntekijöille järjestäytymisoikeus. Sitä varten Reilut rypäleet -kampanja kokoaa yhteen ammattiliittoja ja järjestöjä Etelä-Afrikassa, Chilessä, Argentiinassa, Suomessa ja Ruotsissa. Vaatimuksena on, että viinin maahantuojat kantavat vastuunsa maatyöläisten ihmisoikeuksista siten kuin kansainvälinen työjärjestö ILO on ne määritellyt.

    Suomesta kampanjassa ovat mukana Eettisen kaupan puolesta ry, Kalevi Sorsa -säätiö, Palvelualojen ammattiliitto ja Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus.

    Reilun kaupan sertifikaatteja ovat Reilu kauppa - Fair trade ja Fair for life.

    KATJA KOLJONEN

    www.reilutrypaleet.fi

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    viinintuotanto
    ihmisoikeudet
    reilu kauppa
    Alko
    Reilut rypäleet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle