• Viikonloppuna on pönttöbongaus

    Uutiset
    6.6.201416:00
    MT toimitus

    VIROLAHTI (MT)

    Aktiivinen lintuharrastaja voi parissa vuodessa nähdä Suomessa 300 erilaista lintua. Näin arvioi 365 lajia nähnyt, eli bongannut, lintuharrastaja Jussi Mäkinen.

    300:n jälkeen homma vaikeutuu ja 350 lajin näkemiseen voi Mäkisen arvion mukaan kulua kymmenisen vuotta.

    Suomessa harvinainen lintu ei välttämättä ole harvinainen muualla.

    ”Tohmajärvellä bongaamani siperiankurppa oli Suomen ensimmäinen. Mutta se on kai Uralin toisella puolella yleinen”, Mäkinen kertoo.

    Lintuja voi harrastaa myös omassa pihapiirissä. Lintujärjestö Birdlife järjestää nyt viikonloppuna pönttöbongauksen. Siinä tarkkaillaan, mitä lintuja lähipöntöissä pesii.

    Toukokuussa järjestettiin tornien taisto. Siinä lintutornista yritetään kahdeksan tunnin aikana nähdä mahdollisimman monta lajia. Eniten lajeja (104) nähtiin Porin Yyterin lietteiden tornilla.

    Suomessa on nähty luonnossa hyväksytysti 472 eri lintulajia.

    AIMO VAINIO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    pönttöbongaus
    lintuharrastus
    Birdlife Suomi
    linnut Suomessa
    bongaus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle