• SEL vaatii kuntiinlähiruokaohjelmia

    Uutiset
    11.6.201216:00
    MT toimitus

    ”Jokaiseen Suomen kuntaan tulee laatia lähiruokaohjelma kotimaisen ruuan aseman turvaamiseksi julkisissa hankinnoissa”, sanoi Suomen Elintarviketyöläisten Liiton (SEL) puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen avatessaan edustajakokouksen Hämeenlinnassa lauantaina.

    SEL nostaa asian esiin syksyn kunnallisvaaleissa. Kunnat ovat avainasemassa, kun kotimaisen ruokatuotannon tulevaisuudesta ja työpaikoista päätetään. Julkiset suurkeittiöt tarjoavat yhteensä lähes 450 miljoonaa ateriaa vuodessa.

    ”Lähiruuan suosiminen tulee ottaa osaksi kunnan strategiaa. Kotimainen ruoka tarkoittaa työpaikkoja ja verotuloja Suomeen. Tämän luulisi kiinnostavan jokaista kuntapäättäjää”, Kuntonen korosti.

    Hänen mukaansa kuntapäättäjät pystyvät halutessaan suosimaan kotimaista lähiruokaa julkisissa ruokapalveluissa, kunhan hankintojen laatukriteerinä käytetään muun ohella tuoreutta ja lyhyttä kuljetusmatkaa.

    ”Tällä hetkellä valitettavan moni kunta ostaa ulkomaista ruokaa julkisiin keittiöihinsä. Tämä johtuu siitä, että kuntien hankintatoimissa hinta on määräävä tekijä”, Kuntonen sanoi.

    ”Jokainen voi miettiä, millaisissa oloissa ja työehdoilla sellainen ulkomailta Suomeen kuljetettu ruoka on tehty, joka on hinnaltaan halvempi kuin lähellä kotimaassa tehty ruoka.”

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    lähiruokaohjelmat
    SEL
    kotimainen ruoka
    kunnat
    julkiset hankinnat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle