• Vauvoille omat kummituulimyllyt

    Uutiset
    16.3.201215:00
    MT toimitus

    Kuusi simolaisvauvaa sai omaa nimeään kantavat kummituulimyllyt. Onnin, Sofian, Justiinan, Herkon, Eemilin ja Aten myllyt sijaitsevat Simoon tiistaina avatussa tuulipuistossa.

    Pienten kummien nimikkomyllyt jauhavat sähköä reilun 20 000 kerrostaloasunnon tarpeisiin.

    Simon Putankankaan tuulipuisto on TuuliWatin ensimmäinen. Tämän vuoden aikana yhtiö valmistaa tuulipuistot vielä Pohjois-Suomeen Iihin ja Tervolaan.

    ”Näiden kolmen tuulipuiston valmistuttua olemme Suomen suurin tuulisähkön tuottaja”, toimitusjohtaja Jari Suominen sanoo tiedotteessa.

    Suominen uskoo vahvasti uusiutuvaan tuulienergiaan investoimiseen.

    ”Tuulivoimainvestoinnit vähentävät sähköntuotannon hiilidioksidi- ja hiukkaspäästöjä, parantavat maamme energiaomavaraisuutta, alentavat sähkön hintaa ja tuovat tuulivoimakunnille kipeästi kaivattuja uusia verotuloja ja työpaikkoja.”

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    tuulivoima
    tuulipuisto
    kummituulimylly
    Simo
    TuuliWatti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle