• Salama iskee noin kerran talvessa – yllättävä ilmiö vaatii syntyäkseen yleensä avoimen meren

    Talvella pilvet jaksavat harvoin kasvaa kovin korkeiksi.
    Suomessa salamaniskuun kuolee noin yksi ihminen kahdessa vuodessa.
    Suomessa salamaniskuun kuolee noin yksi ihminen kahdessa vuodessa. Kuva: Martinus/Pexels
    Uutiset
    20.1.201817:03
    Terhi Pape-Mustonen

    Talvinen ukkospurkaus on vaikuttava näky, sillä pimeässä salama näkyy kirkkaana ja kauas. Meteorologi Ari Mustala kertoo, että ukkosesta saadaan havainto yleensä noin kerran talven aikana.

    "Ilmiö vaatii yleensä syntyäkseen avoimen, lämpimän merialueen. Joskus salama on mahdollista syntyä myös hyvin voimakkaasta rintamasta, vaikka avointa merialuetta ei olisikaan lähellä."

    Vesistöjen jäähtyessä todennäköisyys talviukkoseen pienenee. Kovilla pakkasilla ukkosta ei ole luvassa, vaan niitä esiintyy yleensä sakeassa lumi- tai räntäkuurossa lämpötilan ollessa nollan vaiheilla.

    Talviukkosen synty on samanlainen kuin kesän ukkosissa: Lumikuuropilvessä tapahtuu sähköistymistä kuten kesäisemmissäkin kuuro- ja ukkospilvissä. Ukkospilvissä on pisaroita, jäärakeita ja -hiukkasia, jotka törmäilevät ja hankaavat toisiaan vasten virtausten kohdatessa.

    Tästä hankaamisesta seuraa sähkövarauksia, jotka lopulta purkautuvat salamointina.

    Ensin syntyy pilvestä pilveen purkautuvia pilvisalamoita. Kun pilvi kasvaa, esiintyy myös maasalamoita.

    Talvella pilvi ei kuitenkaan jaksa kasvaa kovin korkeaksi ja merkittävä osa sen sähkövarauksesta vajoaa lumisateen mukana alemmaksi.

    Tavallista maasalaman purkauskanavaa ei ehkä kuitenkaan pääse muodostumaan, vaan sähkö purkautuu epämääräisemmin, pilvisalaman tapaan.

    Kannattaako ukkosta pelätä? Se selviää Ilmatieteen laitoksen videolta.

    Artikkelin aiheet
    talviukkonen
    salama
    ukkonen
    Ilmatieteen laitos
    meteorologia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria