
Pörssisähkön keskihinta nousee torstaina yli 11 senttiin kilowattitunnilta. Kalleimmillaan pörssisähkö maksaa torstai-iltana 30,99 senttiä kilowattitunnilta. Hintapiikki osuu iltaseitsemän ja -kahdeksan väliseen aikaan.
Myös keskiviikkona pörssisähkön hinta käväisee yhtä korkealla, korkeimmillaan piikki on kello 17–18. Keskiviikon keskihinta on 7,08 senttiä kilowattitunnilta.
Päivän keskihinta on viimeksi ollut näin korkealla toukokuun puolivälissä.
Pörssisähkön hinnannousua selittää osittain Pohjois-Suomen ja Ruotsin välisen sähkön rajasiirtoyhteyden tavallista pienempi siirtokyky.
Kantaverkkoyhtiö Fingrid tiedotti tiistaina, että Pohjois-Ruotsin voimajohdoilla tehdään rajasiirtoyhteyden luotettavuutta ja toiminnan turvallisuutta parantavia töitä alkukesästä. Tämän vuoksi osa Suomen ja Ruotsin välisestä sähkön rajasiirtoyhteydestä on pois käytöstä.
Suomesta Ruotsiin sähköä vievän yhteyden siirtokyky on rajoitusten ajan 300 megawattia (tavallisesti 1 100 megawattia) ja Ruotsista Suomeen sähköä tuovan yhteyden 200 megawattia (tavallisesti 1 200 megawattia). Keskeytysten arvioitu kesto on runsaat kolme viikkoa.
Fingridin mukaan rajakapasiteetin rajoitusten aikana herkkyys sähkön hinnanvaihteluihin kasvaa. Erityisesti hinnanvaihtelu voi olla tavallista suurempaa tilanteissa, joissa on samanaikaisesti useita vaikuttavia tekijöitä, kuten vähäinen tai runsas tuulivoiman tuotanto, häiriöitä voimalaitoksissa tai häiriöitä muissa siirtoyhteyksissä.
Pohjanmaalla on lisäksi kesän aikana useita keskeytystöitä kantaverkon vahvistamisen takia. Niiden aikana tuulivoiman maksimituotantoa joudutaan alueellisesti rajoittamaan enimmillään 2 000 megawattia käyttövarmuuden vuoksi.
Esimerkiksi keskiviikon vähätuulisena iltapäivänä tuulisähköä syntyi vain noin 300 megawattia.