• ”Maaseutu joutui ideologisen hyökkäyksen kohteeksi”

    MTK:n puheenjohtaja arvostelee hallitusta maaseutupolitiikan unohtamisesta. Pääomanveron kiristykset voivat heijastua puukauppaan.
    Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    28.3.201413:02
    MT toimitus

    Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK:n puheenjohtajan Juha Marttilan mielestä riihen leikkaukset sekä verojen ja maksujen korotukset heikentävät maaseutuelinkeinojen kannattavuutta.

    ”Pohdittavaksi jää, ovatko kehysriihen päätökset oikeudenmukaisia ja reiluja. Äänestäjät loppupelissä päättävät”, hän sanoo MT:n haastattelussa.

    Hallituksen ”keskittämisen ideologia” näkyy Marttilan mielestä kehyspäätöksessä.

    ”Maaseutu on ideologisen hyökkäyksen kohteena.”

    Maaseutupolitiikka ei ole ollut Marttilan mielestä hallituksella hallussa. Keskittämisellä haetaan talouskasvua ja suojellaan ympäristöä, hän sanoo.

    ”Nyt luodaan painetta siihen, että pitäisi muuttaa radan varteen asumaan. Pikemminkin pitäisi kannustaa hajautettuihin järjestelmiin, sillä ihmisillä pitäisi olla mahdollisuus asua muuallakin kuin radan varrella.”

    Marttilan mielestä hallitus toimi oikein, kun se päätti näinkin kattavista sopeutustoimista. Helpot päätökset oli tehty jo aiemmin, hän muistuttaa.

    Kateusverot ihmetyttävät

    Marttilan mielestä hallitus toimii vääriin, kun se kiristää niin sanottuja kateusveroja. Perintö- ja pääomaverotuksen kiristäminen taustalla vaikuttavat ideologiset näkemykset, mutta hallituksen ei pitäisi iskeä ”typeriin kohteisiin”, hän sanoo.

    ”Suomi on erikoinen maa verrattuna Ruotsiin. Siellä kyetään tekemään koviakin ratkaisuja, jotka tuottavat työpaikkoja.”

    Marttilan mielestä pääomaveron kiristys on taas kova isku maa- ja metsätaloustuottajille.

    ”Osakeyhtiöiden suosio kasvaa entisestään veropäätöksen vuoksi,” hän ennakoi.

    Hallitus tekee Marttilan mielestä selkeän virheen, jos nykytilanteessa yritystoimintaa verotetaan entisestään lisää. Päätös vie tuhansia työpaikkoja.

    Veropäätöksellä voi olla myös vaikutuksia puumarkkinoiden toimintaan.

    ”On varmaa, että metsänomistajat pyrkivät viemään veronkorotukset suoraan puun hintaan,” hän sanoo.

    Artikkelin aiheet
    maaseutupolitiikka
    verotus
    MTK
    Juha Marttila
    hallituksen päätökset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria