• Myyntiä pitäisi opettaa jo peruskoulussa, sanoo Suomen elinkeinoelämän vaikutusvaltaisin nainen

    Suomessa poliitikoilta ja yrityksiltä puuttuu rohkeutta toimia. Ensin pitäisi karsia kunnista puolet pois, sillä hallinto syö rahaa.
    Tilaajalle
    Sanna Suvanto-Harsaae on asunut ulkomailla 40 vuotta. Siteinä Suomeen ovat ystävät, sisaret ja yksiö Munkkiniemessä. "Sanon aina, että minulla on sinivalkoinen sydän ja punavalkoinen lompakko."
    Sanna Suvanto-Harsaae on asunut ulkomailla 40 vuotta. Siteinä Suomeen ovat ystävät, sisaret ja yksiö Munkkiniemessä. "Sanon aina, että minulla on sinivalkoinen sydän ja punavalkoinen lompakko." Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Talous
    28.5.202606:00
    Eija Mansikkamäki

    Sanna Suvanto-Harsaaen nimi ei ehkä ole kaikille tuttu, mutta voisi hyvin olla. Hänet on näet valittu kahdeksana vuotena peräkkäin Suomen elinkeinoelämän vaikutusvaltaisimmaksi naiseksi.

    Suvanto-Harsaae, 59, johtaa tuttujen yritysten kuin Postin, Finnairin ja Orthexin hallituksia.

    Suorapuheinen hallitusammattilainen on istunut myös Altian, Pauligin, Clas Ohlsonin ja Motonetin emoyhtiö Broman Groupin hallituksissa. Hänellä on myös Tanskan kansalaisuus ja koti siellä.

    Suomessa monia huolestuttaa postinjakelu. Paperipostin määrä on vähentynyt 75 prosenttia kymmenessä vuodessa. Samaan aikaan lehtien, kirjeiden ja korttien jakelukulut ovat nousseet jyrkästi.

    Vuonna 2016 postimerkki maksoi 1,20 euroa, nyt 2,75 euroa.

    ”Niin kauan jaetaan, kun jaettavaa riittää.”

    Sanna Suvanto-Harsaae

    Kuinka pitkään Posti aikoo jakaa paperipostia?

    ”Niin kauan jaetaan, kun jaettavaa riittää. Tanskassa Postnord lopetti jakelun kokonaan, mutta meillä ei ole sellaisia suunnitelmia.”

    Toisin kuin Tanskassa, Suomessa paperipostin lajittelu automatisoitiin ajoissa ja lainsäädännöllä sallittiin jakelu vain kahtena tai kolmena päivänä viikossa, Suvanto-Harsaae sanoo.

    ”Tottakai sitä pitää taas jossakin vaiheessa jumpata poliitikkojen kanssa.”

    Postilla on 17500 omistajaa

    Valtio vei Postin pörssiin 10. lokakuuta 2025

    Merkintähinta oli 7,50 euroa, perjantaina 22. toukokuuta 2026 iltapäivällä osake maksoi 9,28 euroa

    Huhtikuun 2026 lopulla Postilla oli 17500 osakkeenomistajaa: Suomen valtio 66 %, suomalaiset kotitaloudet 13, julkisyhteisöt 9, ulkomaalaisomistus 8, rahoitus- ja vakuutuslaitokset 3 ja suomalaiset yritykset 1 %.

    Finnairista Suvanto-Harsaae sanoo, että ilman sitä Suomi olisi saarimaisuutensa vuoksi pulassa. Yhtiöllä menee myös hyvin.

    ”Finnair selvisi ainoana pohjoismaisena lentoyhtiönä ilman konkurssia koronasta ja Ukrainastakin. Se oli huima teko.”

    Finnairia tarvitsee tänne suuntautuva kasvava turismikin, vaikka ”kanin aivastus Australiassa” tai maanjäristys jossakin sekoittaa välillä reitityksiä.

    Suomen talous kasvaa hitaammin ja työttömyys on korkeampi kuin Tanskassa. Suvanto-Harsaaen mukaan Tanskassa poliitikot oppivat jo 1980-luvulla kivun kautta, että jos ehdottaa rahanmenoa, pitää kertoa, mistä se otetaan.

    Hallinnon monimutkaisuus tuo aina paljon kuluja, hän sanoo.

    ”Tanskassa kunnista karsittiin kolmannes ja työnteosta tehtiin kannattavaa työttömyyteen verrattuna. Se ei ole hauskaa, mutta pakko.”

    Suomessa hän lopettaisi puolet kunnista ja kaksi kolmesta sote-alueesta.

    Tanskassa panostetaan opettajiin, hoitajiin ja muihin ihmiskontakteihin eli lämpimiin käsiin enemmän kuin kylmiin hallintokäsiin.

    ”Suomi on ollut nyt 18 vuotta suossa ja jokainen puolue on ollut siinä mukana. Muutokseen tarvitaan kaikkien puolueiden hyväksymä parlamentaarinen ohjelma”, Suvanto-Harsaae sanoo.

    Suomen ”karsein” ongelma on, että kansanedustajista 80 prosenttia istuu myös kunnanvaltuustoissa ja hyvinvointialueilla.

    Suomen ”karsein” ongelma on, että kansanedustajista iso osa istuu myös kunnanvaltuustoissa ja hyvinvointialueilla. Muualla monella pallilla istuminen on harvinaisempaa.

    ”Meillä menee jatkuvasti veitset ja haarukat sekaisin. Jos edustat Suomea, sinulla ei pitäisi olla aikaa ajatella pientä paikkakuntaasi. Ja pieni paikkakunta taas ansaitsee päättäjän kaiken huomion.”

    Suomea ei pelasteta säästämällä, vaan palkoista tulevilla veroilla ja tuotannolla. Pitää saada työtä ja tehtaita.

    Ruotsi ja Tanska hyödyntävät houkuttelussa kuningasperheitä, mutta Suomi suosittua presidenttiään vain vaivoin.

    "Minusta ei ole tulossa poliitikkoa", Sanna Suvanto-Harsaae sanoo ministeriveikkauksista. Lahjaveron hän muuttaisi Tanskan malliin niin, että jokainen ”rahojensa päällä istuva vanha kääkkä” voisi lahjoittaa jälkikasvulle 10 000 euroa vuodessa.
    "Minusta ei ole tulossa poliitikkoa", Sanna Suvanto-Harsaae sanoo ministeriveikkauksista. Lahjaveron hän muuttaisi Tanskan malliin niin, että jokainen ”rahojensa päällä istuva vanha kääkkä” voisi lahjoittaa jälkikasvulle 10 000 euroa vuodessa. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Myös suurlähettiläillä ja muilla ulkomaanyhteyksistä vastaavilla pitäisi olla myyntivastuu omasta pienestä maastaan.

    ”Suomella ei ole kunnon vientimallia. Hyvät yritykset osaavat viedä itse ja huonot tarvitsevat Business Finlandia, johon käytetyt rahat voisi käyttää paremmin muualla. Tanskassa yrityksiä ei viedä messuille, vaan niille myönnetään vientiluottoja eli rahaa.”

    Sopiva vientituote täältä kaukaa olisi jokin pieni ja kallis, kuten lääke. Lääkeyhtiö Bayer on jo Suomen toiseksi suurin veronmaksaja, Suvanto-Harsaae huomauttaa.

    Sen sijaan datakeskukset ovat hänestä ”täysin naurettavia”, koska ne eivät tuo työtä, mutta syövät sähköä.

    ”Missään ei kerrota, että maailman paras liha on suomalaista!”

    Suomalainen ruoka on hyvää, mutta ulkomaiden vähittäiskauppoihin vaikea päästä. Suvanto-Harsaaen perhe fanittaa suomalaista emmentalia, jota äiti vie matkalaukuissa kotiin.

    ”Ja kuvittele, että tanskalaisen yrityksen liha on voittanut viidesti maailman parhaan lihan tittelin ja sitä myydään brändättynä Ranskan Michelin-ravintoloihin. Se on puhdasta ja ulkona laiduntanutta, mutta missään ei kerrota, että liha on suomalaista!”

    Voittoisa pihvi on ollut Atrian nurminauta.

    Suomessa pitäisikin opettaa myynti- ja neuvottelutaitoja jo peruskoulussa. Yrityselämän hyvinä opettajina hän mainitsee Ikean, H&M:n, Electroluxin ja oman opettajansa kulutustavarajätti Procter&Gamblen. Suomessa tämä ei oikein toimi.

    ”Olemme huonoja myyjiä ja hirveän huonoja hinnoittelijoita, kun vertaamme hyvälaatuista markkinoiden halvimpaan. Yritykset tarvitsevat rohkeutta myydä enemmän ja paremmin.”

    Suomalaisten ehdoton vahvuus on koulutieto ja insinööritaidot, mutta:

    ”Tanska saa huonosta aineksesta irti 140 prosenttia, Suomi paljon paremmasta hyvänä päivänä 70 prosenttia. Meillä on henkinen jarru päällä ja olemme jääneet jumiin sääntöihin. Selvisimme Venäjästä hyväksyttämällä sääntömme tsaarilla ja nyt meillä on EU-tsaari.”

    Suomalainen siis ottaa uuden EU-säännön käyttöön, kun tanskalainen ei vielä edes harkitse eikä italialainen ole edes kuullut siitä.

    ”Suomen viranomaisilta puuttuu Suomi ensin -ajattelu. Tanska tekee, jos asia on hyvä Tanskalle, mutta muuten odotetaan vaikka EU:n tuomiota”, Suvanto-Harsaae vertaa.

    ”Suomen pitää miettiä, mikä on sen tarkoitus ja rooli Euroopassa vaikka kymmenen vuoden kuluttua? Jos Suomea ei olisi, minkä perään Eurooppa itkisi?”

    Lisää aiheesta
    • Atria voitti arvostetun maailman paras nurminaudan filee -sarjan World Steak Challenge 2025 -kilpailussa.

      Ruoka | Atrialle taas menestystä kansainvälisessä pihvikilpailussa − näin tuomaristo arvioi voittajaa

    Artikkelin aiheet
    myynti
    Suomen talous
    Posti
    Finnair
    kunta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena