• UPM aikoo sulkea paperikoneet Jämsänkoskella ja Kaukaalla

    UPM suunnittelee ensi vuonna kahden paperikoneen sulkemista Suomessa osana 150 miljoonan euron ohjelmaa kannattavuuden parantamiseksi. Sulkemisia on luvassa myös Ranskassa ja Isossa-Britanniassa. Henkilöstö vähenee 550:llä.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    13.11.201410:50
    MT toimitus

    UPM:n mukaan sen Euroopan paperitehtaiden käyntiasteet ovat liian alhaisia. Siksi yhtiö aikoo vähentää paperinvalmistuskapasiteettiaan 800 000 tonnilla ensi vuoden aikana.

    Tonneissa mitattuna hieman yli puolet vähennyksestä aiotaan toteuttaa Suomessa.

    UPM aikoo sulkea pysyvästi SC-paperikoneen Jämsässä, päällystettyä aikakauslehtipaperia valmistavan paperikone 2:n UPM Kaukaan paperitehtaalla sekä yhden sanomalehtipaperikoneen sekä Chapellen tehtaalla Ranskassa että Shottonin tehtaalla Isossa-Britanniassa.

    ”Vuoden 2014 aikana kannattavuutemme on parantunut. Siitä huolimatta nykyiset käyntiasteemme ovat epätyydyttävät, eikä tämänhetkinen taloudellinen tilanne lupaa myötätuulta vuodelle 2015. Suunnittelemme tuotannon sopeuttamista vastaamaan kannattavaa kysyntää”, toimitusjohtaja Jussi Pesonen sanoo yhtiön tiedotteessa.

    Paperikoneiden sulkemisella UPM aikoo säästää 55 miljoonaa euroa. Yhteensä yhtiö tavoittelee 150 miljoonan euron parannusta kannattavuuteen.

    “Olemme pahoillamme suunniteltujen sulkemisten vaikutuksesta henkilöstöömme, joka paineidenkin keskellä on ollut lojaalia ja sitoutunutta. Meidän täytyy kuitenkin sopeuttaa toimintamme muuttuvilla markkinoilla – se on ainoa mahdollisuus taloudellisesti kestävän tulevaisuuden rakentamiseen”, lausuu UPM:n Euroopan ja Pohjois-Amerikan paperiteollisuuden johtaja Bernd Eikens .

    Artikkelin aiheet
    UPM
    paperiteollisuus
    tehtaan sulkeminen
    Jämsänkoski
    Kaukaa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria