• Yle: Hallitus pohtii listavaaleihin siirtymistä

    Uusien maakuntavaalien valmistelu on nostattanut esiin pohdinnat listavaaleista, joissa puolueet asettavat ehdokkaat järjestykseen ja ehdokkaat tulevat valituiksi listan kärjestä puolueen menestyksen perusteella.
    Uutiset
    2.1.201614:28
    MT toimitus

    Hallitus päättää lähikuukausina uusien maakuntavaltuustojen vaalitavasta ja käy samalla läpi myös muut vaalikäytännöt Suomessa.

    Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) myöntää Ylelle, että ajatus listavaalista on putkahtanut esiin valmistelussa. Hänen mielestään listavaali soveltuisi EU-vaaleihin, vaikka muissa vaaleissa äänestettäisiin jatkossakin suoraan henkilöä.

    "Toivon, että lähiviikkoina tätä asiaa nyt pohditaan avoimelta pohjalta eikä oteta annettuna sitä, että henkilövaali on paras. Jos niin radikaali muutos tehdään vaalijärjestelmään, olisi hyvä, että kaikki vaalit olisivat samalla kertaa tarkastelussa. Pohdittaisiin sitä, mikä vaali nykyisistä vaaleistamme olisi soveltuvin listavaaliin vai onko mikään."

    Vehviläinen säilyttäisi henkilövaalin kunta- ja eduskuntavaaleissa ja ottaisi sen käyttöön myös uusissa maakuntavaaleissa, Yle kertoo.

    Tulevina kuukausina pitäisi päättää myös maakuntavaalien aikataulu. Uusia maakuntavaaleja ei ehditä järjestää kuntavaalien 2017 yhteydessä, joten jäljelle on jäänyt kaksi vaihtoehtoa. Joko ne pidetään erikseen 2017 syksyllä tai vuoden 2018 alussa presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen yhteydessä.

    Listavaali on käytössä esimerkiksi Ruotsissa. Siinä puolueet asettavat ehdokkaat järjestykseen ehdokaslistalla. Ehdokkaat tulevat valituiksi valtaosin listan kärjestä puolueen menestyksen mukaan. Listavaalissa puolueilla on merkittävä vaikutusvalta kärkiehdokkaiden läpimenoon.

    Artikkelin aiheet
    listavaali
    maakuntavaalit
    vaalijärjestelmä
    Anu Vehviläinen
    Yle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle