• Nivalan vahvuus löytyy yrittäjistä – Teollisuuskylä tarjoaa valmiin toimintamallin

    50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Nivalan Teollisuuskylä on noussut Suomen suurimmaksi yhtenäisellä alueella toimivaksi teollisuuskyläksi. Toiminnan kulmakivi on yhteistyöverkosto, jonka myötä Teollisuuskylä voi tarjota valmiin toimintamallin myös tuleville yrittäjille.
    Tilaajalle
    Mies Teollisuuskylän takana. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Veikko Kullas oli 1970-luvun alussa aktiivisesti edistämässä Teollisuuskylän perustamista Nivalaan.
    Mies Teollisuuskylän takana. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Veikko Kullas oli 1970-luvun alussa aktiivisesti edistämässä Teollisuuskylän perustamista Nivalaan. Kuva: Nivala-seura
    Uutiset|Talous
    23.8.202422:00
    Anne Anttila
    Nivala

    Moderni ja joustava kasvun mahdollistaja. Vuonna 1974 perustetussa Nivalan Teollisuuskylässä on tällä hetkellä lähes sata yritystä ja tuhat työpaikkaa. Yhtiön pääpaino on halli- ja toimistotiloissa.

    Kasvun tahti on ollut päämäärätietoinen, vaikka väliin mahtuu myös haasteellisimpia aikoja.

    ”Emme ole immuneeja ajan virtauksille, mutta koko ajan mennään kuitenkin eteenpäin. Vauhdittajana lienee osaltaan myös se kuuluisa ’kapinahenki’”, toimitusjohtaja Harri Poranen luonnehtii hymyillen.

    Vuodesta 2004 lähtien Teollisuuskylää luotsannut Poranen on järjestyksessään yhtiön kuudes toimitusjohtaja.

    Nivalan Teollisuuskylän syntyhistoria nivoutuu vahvasti 1970-luvulla vallinneeseen maastamuuttoon.

    Ruotsiin muuton jarruttamiseksi perustettiin Teollisuuskylä ja ryhdyttiin tekemään toimitiloja eri alojen yrityksille. Valon Tuote oy oli yrityksistä ensimmäinen ja vuonna 1975 kylässä toimi kolme yritystä. Työntekijöitä yrityksissä oli yhteensä 114.

    Pikkuhiljaa yritysten ja työntekijöiden määrä kasvoi. Vuonna 1984 Teollisuuskylässä oli jo 20 yritystä ja työpaikkoja 300.

    Työpaikat jakaantuivat metalli-, puu-, tekstiili- ja palvelualoille.

    Vuonna 2014 Teollisuuskylä rikkoi sadan yrityksen ja tuhannen työntekijän rajan.

    Nivalan Teollisuuskylän toimitusjohtaja Harri Poranen sanoo yhtiön toiminnan olleen koko 50 vuotiskautensa ajan omanlaisensa menestystarina.
    Nivalan Teollisuuskylän toimitusjohtaja Harri Poranen sanoo yhtiön toiminnan olleen koko 50 vuotiskautensa ajan omanlaisensa menestystarina. Kuva: Anne Anttila

    Toimitusjohtaja Poranen sanoo kasvukäyrien olevan edelleen nousujohteisia.

    ”Kysyntä on säilynyt kohtuullisen vakaana ja viime vuosina olemme panostaneet erityisesti uusien tilojen investointeihin. Teollisuuskylän käyttöneliöt ovat tällä hetkellä 105 000, joista valtaosa on teollista hallitilaa.”

    Porasen mukaan suurin kasvu on tullut yritysten halusta kasvaa.

    ”Nivalan toimintaympäristö koetaan ketteräksi ja joustavaksi, joten mielekäs ja kilpailukykyinen ilmapiiri ruokkii myös paluumuuttajia. Teollisuuskylästä on löytynyt toimivat tilat myös niille yrittäjille, joilla on ollut liiketoimintaa ulkomailla.”

    Nivalan Teollisuuskylä on noussut ajan saatossa Suomen suurimmaksi yhtenäisellä alueella toimivaksi teollisuuskyläksi.

    Yhdessä ollaan enemmän. Teollisuuskylä teke tiivistä yhteistyötä myös yritys- ja aluekehityspalveluita tuottavan NIHAK ry:n kanssa.

    ”Toimimme samojen seinien sisällä, joten asiakas saa halutessaan apua niin yrityksen perustamiseen kuin toimitilojenkin suunnitteluun. Periaatteemme on, että yhteistyön avulla autamme yrittäjiä alkuun ja annamme täyden tuen myös jatkossa”, Poranen alleviivaa.

    Nivalan Teollisuuskylä on noussut ajan saatossa Suomen suurimmaksi yhtenäisellä alueella toimivaksi teollisuuskyläksi.

    Vuodesta 2021 alkaen yhtiön toiminta on kasvanut 20 prosenttia, kun kasvaville asiakasyrityksille on rakennettu toimitiloja lähemmäs 14 500 neliön verran.

    ”Kysyntä on säilynyt kohtuullisen vakaana ja viime vuosina olemme panostaneet erityisesti uusien tilojen investointeihin.” Harri Poranen

    Nivala ja teollisuuskylän toimialue kiinnostaa myös vihreään infrastruktuuriin investoivia tahoja.

    ”Yksityisten kehitysyhtiöiden toimesta alueelle on suunnitteilla merkittävä aurinkopuistohanke ja Suomen suurin biokaasulaitos. Yksinomaan biolaitoksen ympärille tulee lisää liiketoimintaa.”

    Teollisuuskylän tulevaisuuden näkymät ovat Porasen mukaan valoisat.

    ”Yrittäminen elää tämän pitäjän kulttuurissa vahvana ja myös yhteistyö muiden toimijoiden kanssa toimii, joten Teollisuuskylä tulee kasvamaan ja kehittymään. Vielä kun saisimme joukkoon elintarviketeollisuudesta kiinnostuneita alkutuotannon edustajia. Pellolta pöytään -toimijat ovat vielä toistaiseksi tämän kylän puuttuva palanen”, Poranen sanoo.

    Nivalan Teollisuuskylä

    Perustettu 1974

    100 yritystä ja tuhat työpaikkaa

    Toimitusjohtaja Harri Poranen

    Toiminta laajenee Kurunpuhtoon ja Tiilimaalle rakennetaan liikekeskus

    Toimialat:

    - Teollisuus- ja toimitilojen rakennuttaminen sekä vuokraaminen yrityksille

    - Kehittämishankkeiden hallinnointi

    - Elinkeinopalveluiden tuottaminen yhteistyökumppaneiden kanssa

    Lisää aiheesta
    • Kymmeniä amerikkanrautoja kiersi heinäkuun viimeisenä päivänä Nivalan pikkuteitä ja kylänraitteja Peltocruisingin hengessä.

      Cadillacit kiilsivät peltocruisingissa Nivalassa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria