• Pääsiäisviikosta tulossa epävakainen

    Uutiset
    29.3.201513:41
    MT toimitus

    Pääsiäisviikosta näyttää muodostuvan epävakainen koko Suomessa. Ilmatieteen laitoksen mukaan sää pysyy viileänä ja sateita saadaan joka päivä jossakin päin maata.

    Etelässä sateet tulevat pääasiassa vetenä, mutta pohjoisessa saadaan paikoin lisää lunta. Myös menoliikenteen vilkkain päivä kiirastorstai näyttäisi ennusteiden mukaan olevan sateinen.

    Vaikka etelässä pysytellään päivisin plussan puolella, selkeimmillä alueilla elohopea voi painua öisin miinukselle. Teiden pinnat voivat siksi olla aamulla petollisen liukkaita.

    Maanteillä on tarkoitus siirtyä pääsiäisviikolla kesänopeusrajoituksiin siten, että rajoitukset olisi vaihdettu koko maassa kiirastorstaihin mennessä.

    Kesänopeuksiin siirtymistä voidaan liikenneviraston mukaan kuitenkin paikallisesti myöhentää kelitilanteen mukaan.

    Liikennevirastosta muistutetaan pääsiäisen viettoon lähteviä siitä, että ajo-olosuhteet vaihtelevat huomattavasti eri puolilla Suomea. Vaikka etelässä olisi sulaa, voivat pohjoiset tiet olla vielä lumisia.

    Artikkelin aiheet
    pääsiäinen
    sää
    liikenne
    kesänopeusrajoitukset
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle