• Energiateollisuus: Ilmastonmuutos huolestuttaa yhä useampaa suomalaista

    Uusiutuvan energian lisääminen on kasvattanut kannatustaan.
    Uusiutuvan energian lisääminen on kasvattanut kannatustaan. Erityisesti suomalaiset lisäisivät aurinkosähkön tuotantoa, ilmenee ET:n kyselystä. LEHTIKUVA / Noora Vaarala
    Uusiutuvan energian lisääminen on kasvattanut kannatustaan. Erityisesti suomalaiset lisäisivät aurinkosähkön tuotantoa, ilmenee ET:n kyselystä. LEHTIKUVA / Noora Vaarala 
    Uutiset
    27.12.201715:30
    STT

    Suomalaiset ovat entistä huolestuneempia ilmastonmuutoksesta, käy ilmi energia-alan etujärjestön Energiateollisuuden (ET) teettämästä kyselystä.

    Ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja päästöjen vähentämistä pidetään nyt tärkeämpänä kuin vielä vuosi sitten. Kyselyyn vastanneista 68 prosenttia listasi ilmastonmuutoksen hillitsemisen ja päästöjen alentamisen kolmen tärkeimpänä pitämänsä energiapoliittisen päätöksen joukkoon. Vuosi sitten vastaava osuus oli 61 prosenttia.

    Uusiutuvan energian lisääminen on sekin kasvattanut kannatustaan. 65 prosenttia vastaajista nosti uusituvan energian lisäämisen energiapolitiikan kolmen kärkeen. Vuosi sitten näin ajatteli 60 prosenttia.

    Erityisesti vastaajat lisäisivät aurinkosähkön tuotantoa. Lisää aurinkosähköä toivoi 89 prosenttia vastanneista.

    Vaikka huoli ilmastosta on lisääntynyt, suomalaiset eivät kyselyn mukaan ole aikaisempaa valmiimpia maksamaan korkeampaa hintaa ympäristöystävällisestä energiasta.

    IROResearch kysyi marraskuun lopulla nettipaneelissa tuhannen täysi-ikäisen suomalaisen mielipiteitä energia-asioissa. Virhemarginaali on 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.

    Artikkelin aiheet
    ilmastonmuutos
    uusiutuva energia
    aurinkosähkö
    Energiateollisuus
    suomalaiset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria