• Fortum ja E.ON myyvät Gasum-omistuksensa valtiolle

    Valtiosta tulee kaasuyhtiö Gasumin pääomistaja, kun Fortum ja saksalainen E.ON myyvät osuutensa. Valtio omistaa Gasumista kolme neljännestä.
    Valtio varautuu kaasumarkkinoiden hoitoon hankkimalla enemmistön Gasumista. Kuvan kaasuputki kulkee Kymijoen ali.
    Valtio varautuu kaasumarkkinoiden hoitoon hankkimalla enemmistön Gasumista. Kuvan kaasuputki kulkee Kymijoen ali. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    3.11.201411:50
    MT toimitus

    Fortum myy 31 prosentin omistuksensa suomalaisessa maakaasuyhtiö Gasumissa valtiolle. Fortumin osakkeiden kauppahinta on noin 310 miljoonaa euroa.

    Fortum ennakoi kirjaavansa kaupasta noin 190 miljoonan euron myyntivoiton, eli noin 0,22 euroa osaketta kohti.

    Myös saksalainen E.ON on tänään sopinut myyvänsä 20 prosentin omistuksensa Gasumista valtiolle. Kaupan myötä valtion omistusosuus Gasumissa kasvaa nykyisestä 24 prosentista yhteensä 75 prosenttiin.

    Gasum määritellään valtiolla huoltovarmuusnäkökulmasta olennaisen tärkeäksi yhtiöksi. Jos vuoden 2013 valtion talousarviossa todettiin, että valtion on perusteltua ostaa myyntiin tulevia E.ONin tai muiden tahojen omistamia Gasumin osakkeita.

    Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Sirpa Paatero (sd.) perustelee Gasumin osakkeiden hankintaa tiedotteessaan sillä, että maakaasun asema Suomen energiahuollossa ja teollisessa käytössä on tärkeä.

    Hän sanoo olevansa erittäin tyytyväinen, että valtio pääsee tekemään kestävän ja pitkän aikavälin ratkaisun, jolla vahvistetaan Suomen huoltovarmuutta ja turvataan kilpailukykyisen energian saatavuutta suomalaiselle teollisuudelle.

    Artikkelin aiheet
    Fortum
    E.ON
    Gasum
    valtion omistus
    energiapolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria