• Venäjä toimitti Suomelle viestin turvallisuustakuista – Haavisto: Venäjän kirje toimitettu kaikille Etyj-maille, yhteistä vastausta harkitaan

    Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoo hallituksen antavan eduskunnalle pääministerin ilmoituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta tilanteesta.
    Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) piti tiedotustilaisuuden eduskunnan valtiosalissa iltapäivällä. Lehtikuva / Vesa Moilanen
    Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) piti tiedotustilaisuuden eduskunnan valtiosalissa iltapäivällä. Lehtikuva / Vesa Moilanen 
    Uutiset
    1.2.202217:51
    STT

    Venäjä on toimittanut kaikille Etyjin jäsenmaille kirjeen, jossa kysytään niiden kantoja turvallisuuskysymyksiin, kertoo ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.).

    Haaviston mukaan Suomi valmistelee vastausta Venäjälle ja pohtii, laatiiko se yhteisiä vastauksia EU:n tai Etyjin puitteissa. Hän ei arvioinut, milloin Suomen vastaus valmistuu. Ulkoministerin mukaan asiasta käytäneen keskustelua huomenna, jolloin hän ja puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) vierailevat Ruotsissa ja tapaavat paikallisia kollegoitaan.

    Uutistoimisto Tass kertoi aiemmin tänään, että asiaa koskeva kirje on toimitettu Suomen ulkoministeriölle. Haaviston mukaan Suomi on saanut kirjeen eilen.

    Haavisto kommentoi asiaa medioille eduskunnan valtiosalissa. Ulkoministerin mukaan on erittäin hyvä kysymys, miksi kirje on lähetetty kaikille Etyj-maille erikseen eikä keskitetysti vain järjestön johdolle.

    "Ajatus on Etyjin puheenjohtajamaa Puolan kanssa käydä keskustelua, voisiko jollain tavalla Etyjin puitteissa tätä asiaa käsitellä ja vastausta koordinoida", Haavisto sanoi.

    Hän ei halunnut spekuloida kysymystä siitä, pyrkiikö Venäjä erillisten kirjeiden lähettämisellä hajottamaan Etyjin rintamaa.

    "Pitäisin hyvänä, että ainakin EU:n puitteissa vastauksia koordinoitaisiin", ulkoministeri vastasi.

    Haaviston mielestä olisi syytä katsoa, mikä olisi oikea foorumi käsitellä kulloistakin avausta. Venäjä on vuodenvaihteen aikana käynyt näyttävästi neuvotteluja muun muassa sotilasliitto Naton ja Yhdysvaltojen kanssa. Maa on esimerkiksi vaatinut takuita siitä, ettei Nato enää laajene.

    Haavisto sanoi pitävänsä hyvänä asiana diplomatian käyttöä.

    "Diplomaattinen raide on aina vaihtoehto voimatoimille."

    Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoo hallituksen antavan eduskunnalle pääministerin ilmoituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta tilanteesta. Hän kertoi asiasta Twitterissä. Marinin mukaan keskustelun ajankohta arvioidaan yhdessä eduskunnan puhemiehen Matti Vanhasen (kesk.) kanssa.

    Vanhanen sanoi aiemmin tänään, että keskustelu tulee käydä helmikuussa.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria