Maatalon poikana olen seurannut metsänkorjuuta ja puiden mittausta vuosikymmenten ajan.
1950- ja 60- luvuilla puut kaadettiin moottorisahalla ja ne karsittiin moottorisahalla ja kirveellä. Kun puurungot olivat oksista vapaita, tuli jakomies määrittämään runkojen oikeat katkaisukohdat, jotta niistä saatiin mahdollisimman paljon arvokkaita sahatukkeja.
Latvapäästä ja hieman mutkaisista rungoista tehtiin lyhyempiä tukkeja. Kuutiohinnaltaan 3–4 kertaa halvempia parimetrisiä ”propseja” tehtiin mahdollisimman vähän.
Tukeille ja propseille oli asetettu tiukka minimihalkaisija. Propseista poistettiin vielä kuoret parkkaamalla. Tukkipuut ja propsipinot mitattiin käsipelillä tarkasti. Parhaimmillaan Suomen metsissä ahersi talvisin 500 000 henkilöä eri tehtävissä.
Metsänomistus on perinnönjaon myötä siirtynyt paljolti kaupunkilaisten omistukseen. Metsänkorjuu on koneellistunut ja sen myötä metsänkorjuussa työskentelee enää 1–2 prosenttia 1950-luvulla tarvitusta työvoimasta. Metsänhoito ja hakkuutöiden johto on ulkoistettu konsulteille, koska kaupunkimetsänomistajilla ei ole osaamista eikä aikaa hoitaa asiaa.
Koneellisessa puunkorjuussa ja työjohdon ulkoistamisessa kannattaa olla tarkkana. Etäällä olevaa metsänomistajaa kohtaan saattaa tapahtua tietokatkoksia ja väärinymmärryksiä sekä suoranaista osaamattomuutta ja välinpitämättömyyttä.
Vaikka puunkorjuukone on mitannut puut tarkkaan, saattaa puiden luokittelussa silti tapahtua virhe. Hintaero eri puulajeilla on parhaimmillaan nelinkertainen. Menetykset metsänomistajalle olisivat huomattavat.
Pekka Neittaanmäki
professori
Jyväskylä