• Suomen sää on nyt kahtiajakautunut

    Keskiviikkona pohjoisessa on odotettavissa sateita mutta etelämpänä aurinko pääsee paistamaan. Tiistai oli vielä hellepäivä mutta viikon puolivälistä alkaen sää hieman viilenee.
    Tilaajalle
    Kuva: Tuulikki Viilo
    Uutiset|Sää
    9.6.202619:44
    Eevi Silvennoinen

    Keskiviikon sää on varsin kahtiajakautunut. Maan keskivaiheilla säärintama liikkuu kohti pohjoista tuoden jatkuvampaa sadetta sekä sadekuuroja maan pohjoisosaan.

    Samalla etelämpänä on varsin poutaista yksittäisiä sadekuuroja lukuun ottamatta. Pohjoisessa on säärintaman myötä pilviä paksussa kerroksessa. Pohjois-Lapissa on ajoittain selkeämpää.

    Etelämpänä pilvisyys on vaihtelevaa, mutta aurinko pääsee paistamaan etenkin länsirannikolla. Iltaa kohden sää selkenee maan etelä- ja keskiosassa laajalla alueella.

    Keskiviikosta eteenpäin lämpötila hieman laskee eikä hellettä ei ole odotettavissa, sillä kaikista lämpimin ilma jää Suomen itäpuolelle.

    Kylmäksi sää ei kuitenkaan muutu, vaan lämpötilat ovat enimmäkseen tavanomaisia kesäkuun lämpötiloja.

    Sadekuurojen alla voi kuitenkin hetkellisesti olla viileämpää. Pohjois-Lapissa on keskiviikkona hieman tavanomaista lämpimämpää, kun lämpötila nousee 20 asteeseen tai hieman yli.

    Kesäinen mutta epävakainen sää jatkuu myös viikon puolivälin jälkeen. Torstaina on laajalti poutaista ja monin paikoin aurinko paistaa. Etelässä pilvisyys voi olla runsaampaa ja sateetkin ovat mahdollisia, sillä ennusteissa näkyy pieni matalapaine, joka saattaa yltää eteläiseen Suomeen.

    Ennuste on kuitenkin vielä epävarma eikä tarkkaa sijaintia tai sademäärää voi vielä ennustaa.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi

    Tästä pääset MT:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    suomen sää
    sateet
    aurinko
    säärintama
    ilmastonmuutos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita