• Savon Voima myöntää katkaisseensa sähköjä karjatiloilta

    Sähköyhtiö kääntyi Pro Agrian ja MTK:n puoleen saadakseen apua karjatilojen tilanteen selvittämisessä.
    Savon Voima on saanut vastaanottaa kritiikkiä sähköjen katkaisemisesta.
    Savon Voima on saanut vastaanottaa kritiikkiä sähköjen katkaisemisesta. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    7.3.201620:15
    Tuulikki Viilo

    Savon Voima kertoi aiemmin, kuinka "kaikilla Savon Voiman asiakkaana olevilla karjatiloilla on sähköt, eikä eläimiä ole tästä johtuen saatettu vaaraan". Tiedote koskee kuitenkin vain tämän päivän tilannetta.

    Viikon sisällä Savon Voiman jakelualueelle kuuluvista karjatiloista osa on ollut sähköttä. Katkokset eivät jääneet vaille kriittistä vastareaktiota.

    "Nyt olemme pyrkineet rauhoittamaan tilannetta. Tiedossamme on, että karjatilojen tilanne on haastava", kertoo Savon Voiman henkilöstö- ja viestintäjohtaja Minna Vierimaa.

    Savon Voima myy sähköä itse, mutta toimittaa muiden jakeluyhtiöiden tavoin verkkonsa kautta myös toisten yritysten myymää sähköä. Se mutkistaa tilannetta silloin, kun laskut jäävät rästiin.

    "Jos myyjäyhtiö vaatii verkkoalueellamme olevan asiakkaan sähkön katkaisemista, olemme velvollinen sen katkaisemaan. Niiden laskujen osalta päätökset tehdään muualla."

    Katkojen kestot ovat hänen mukaansa lyhyitä. "Tyypillisesti karjatilalla oleva sähkökatkotilanne kestää tunteja tai korkeintaan vuorokauden, yleensä keinot palauttamiseksi löytyvät nopeasti."

    Savon Voimalta on viritelty keskustelua myös MTK:n ja Pro Agrian suuntaan. Yhtiö kaipaa neuvoja ja apua käytännön tilanteisiin, jotta katkoksilta vältyttäisiin jatkossa. Vierimaa on iloinen, että julkinen keskustelu karjatilojen tilanteesta on virinnyt.

    "Toivon mukaan tiloille saadaan apua, usein asiakkaan tilanne on paljon isompi kuin maksamaton sähkölasku. Ongelmiin tarvitaan pitkän tähtäimen kestäviä ratkaisuja."

    MT 7.3.: Savon Voima: Emme ole katkaisseet sähköjä karjatiloilta

    MT: Kaupunkilaiset riensivät hätiin: sähköt palasivat maitotilalle

    Artikkelin aiheet
    Savon Voima
    karjatilat
    sähkökatko
    maa- ja metsätalous
    maaseutu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle