• 10 miljoonaa maitotölkkiä Niinistön asialla

    Uutiset
    10.1.201415:00
    Paula Liesmäki

    Valion maitotölkkien kyljissä näkyy tammikuussa tasavallan presidentti Sauli Niinistön käynnistämä Ihan tavallisia asioita -hanke. Hankkeen ideana on estää nuorten syrjäytymistä ja kannustaa aikuisia kohtaamaan nuoria.

    Löytynyt-teemalla kulkeva kampanja näkyy yli 10 miljoonassa perusmaitotölkissä sekä Valion mainonnassa.

    Valio tukee hanketta, sillä lasten ja nuorten hyvinvointi on yhtiölle tärkeää, brändijohtaja Tuula Hietanen kertoo MT:lle.

    Tölkkien toivotaan herättävät ruokapöydissä keskustelua ”Jokaisella on lapsia ja nuoria lähipiirissä. Voidaan miettiä, voiko heitä jeesata.”

    Aikaisemmin Valio on tukenut maitotölkeissään muun muassa Lastensairaalaa. Taidekampanjoilla on kerätty rahaa Suomen Punaisten Ristin Nuorten turvataloille ja SOS-Lapsikylälle.

    Yhtiöltä on myös tiedusteltu, onko maitotölkin kyljen mainostila myytävänä. Sitä ei Hietasen mukaan myydä, vaan käytetään toisinaan asioihin, jotka koetaan tärkeiksi.

    Hietasen mukaan yhtiö valitsee vuodessa muutaman hankkeen, jota haluaa tukea.

    PAULA LIESMÄKI

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Valio
    Sauli Niinistö
    ihan tavallisia asioita -hanke
    nuorten hyvinvointi
    maitotölkki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle