• Fitch piti Suomen luottoluokituksen ennallaan: näkymät vakaat

    Luottoluokittaja Fitch: Suomen valtion lainat lähes parasta A-luokkaa.
    Luokituksen perusteena Fitch mainitsee aiempaan tapaan muun muassa kehittyneen talouden, poliittisen vakauden ja vahvan hallinnon.  LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO
    Luokituksen perusteena Fitch mainitsee aiempaan tapaan muun muassa kehittyneen talouden, poliittisen vakauden ja vahvan hallinnon. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO 
    Uutiset
    12.8.201712:54
    STT

    Luottoluokittaja Fitch on pitänyt Suomen valtion pitkäaikaisen velan luokituksen ennallaan AA+:ssa eli toiseksi parhaalla tasolla. Fitchin mukaan Suomen näkymät ovat vakaat.

    Perusteena Fitch mainitsee aiempaan tapaan muun muassa Suomen kehittyneen talouden, poliittisen vakauden ja vahvan hallinnon.

    Luottoluokittajan mukaan muun muassa rakenteelliset ongelmat ovat kuitenkin rajoittaneet bruttokansantuotteen kasvua ja kuormittaneet julkista taloutta.

    Myös Standard & Poor's on arvioinut Suomen luokituksen tasolle AA+. Moody's puolestaan arvioi Suomen luottoluokitukseksi Aa1-tason, joka sekin on toiseksi paras.

    Suomen luokitukset ovat pudonneet parhaalta AAA-tasolta pykälän alemmas viime vuosina. S&P pudotti luokitusta jo syksyllä 2014, Fitch ja Moody's viime vuoden maalis- ja kesäkuussa.

    Artikkelin aiheet
    Fitch
    Suomi
    luottoluokitus
    talous
    AA+
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle