• ”Tärkeintä on saadaaikaan kasvua”

    Uutiset
    12.6.201316:00
    Katja Sahlstedt

    Aalto-yliopiston taloustieteen professorin Matti Pohjolan mukaan Suomen Pankin talousennuste on odotusten mukainen.

    ”Suomi on nyt euroaluetta synkemmässä taantumassa.”

    Tilanne ei ole katastrofaalinen. Se on huonompi kuin hallitusohjelmassa odotettiin, mutta Pohjolan mukaan hallitusohjelman ongelma olikin se, että siinä jumiuduttiin velkakehityksen pysäyttämiseen. Se ei ole nyt ajankohtaista.

    ”Velkaantuminen pystytään hoitamaan, kysymys on siitä, millä aikavälillä sen hoitaminen on järkevää. Taantuma ruokkii velkaa, joten toimenpiteet on suunnattava kasvun aikaan.”

    Velkakehityksen hillitsemiseen on keskitytty, koska suurten ikäluokkien eläköityminen lisää julkisia menoja.

    ”Suomessa velkaantumisesta on tehty suurempi numero kuin muissa maissa siksi, että väestö ikääntyy muuta Eurooppaa nopeammin.”

    Suomen erottaa muista länsimaista myös teollisuuden rakennemuutos. Elektroniikkateollisuuden häviäminen ja metsäteollisuuden vaikeudet ovat suhdanteista riippumattomia ongelmia.

    ”Ruotsissa ja Saksassa teollisuus on laajemmalla pohjalla, joten niillä vastaavaa rakennemuutosongelmaa ei ole.”

    Rakennemuutoksen takia vuoden 2009 taantumasta toipuminen tyssäsi Suomessa lyhyeen. Sama on edessä nyt.

    ”Vaikka Euroopan taantuma katoaisi, Suomi ei pysty kovin nopeaan talouskasvuun.”

    Lähivuosille ennustettu kasvu on alle puolet siitä, mihin 1990-luvun laman jälkeisinä nopean kasvun vuosina totuttiin. Julkinen talous on sopeutumispaineessa.

    ”Verotulotkaan eivät kasva voimakkaasti, jos talous ei kasva. On pakko katsoa menopuolelle.”

    KATJA SAHLSTEDT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Suomen talous
    taantuma
    kasvu
    rakennemuutos
    velkaantuminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria