• LK: Petovahinkoja metson verellä lavastanut poroisäntä tuomittiin

    Poroisäntä selittää tekoaan kahdella ankaralla talvella, jotka kurittivat elinkeinoa.
    Kuvituskuva. Kuvan henkilöt ja porot eivät liity juttuun.
    Kuvituskuva. Kuvan henkilöt ja porot eivät liity juttuun. Kuva: Arto Komulainen
    Uutiset|Rikokset
    12.2.202611:45
    Suvi Jylhänlehto

    Lapin käräjäoikeus tuomitsi petovahinkoja lavastaneen poroisännän petoksesta 60 päiväksi ehdolliseen vankeuteen.

    Poroisäntä ilmoitti vuoden 2021 lopussa kolme nälkiintymiseen kuollutta poroa ahman tappamiksi saadakseen niistä petokorvaukset. Asiasta kertoo Lapin Kansa.

    Maksetut korvaukset eivät menneet poroisännälle itselleen, vaan kolmelle muulle henkilölle, joiden merkissä porot olivat. Korvaus oli kullekin 1571 euroa.

    Myös korvauksen saaneet henkilöt olivat syytettyinä, yksi petoksesta ja kaksi rahanpesusta, mutta heidän syytteensä hylättiin.

    Petos tuli ilmi, kun maaseutuviranomainen meni alkuvuodesta 2022 tarkastamaan pedon tappamaksi ilmoitetut porot.

    Porojen päällä oli veriroiskeita, mutta raatelujälkiä niistä ei Ruokaviraston tutkimuksissa löytynyt. Dna-tutkimuksessa selvisi, että osa roiskuneesta verestä oli metson verta, osa poron verta.

    Lapin Kansan mukaan poroisäntä kertoi oikeudessa, että hänelle oli hetken mielijohteesta tullut kiusaus ilmoittaa löytyneet porot suurpedon tappamiksi. Poroisäntä selitti tekoaan kahdella ankaralla talvella, jolloin poroja oli kuollut paljon.

    Tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Siihen voi hakea muutosta valittamalla ylempiin oikeusasteisiin.

    Lapin Kansa: Po­ro­isän­tä tuo­mit­tiin pe­tok­ses­ta – väitti kolmea näl­kiin­ty­nyt­tä poroa ahman tap­pa­mik­si pe­to­kor­vauk­sien vuoksi

    Lisää aiheesta
    • Kuvan porot eivät liity juttuun.

      Rikokset | LK: Poroisäntää syytetään petovahinkojen lavastamisesta, poliisin mukaan porojen päällä oli metson verta

    Artikkelin aiheet
    petos
    porotalous
    Lapin käräjäoikeus
    oikeudenkäynti
    luonto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle