• Tavuista ja kirjaimista vuosikausien kiista: suomalainen omenatisle ei saa olla nimeltään Verlados

    Kouvolalaisen yrityksen omenatisleen nimestä on kiistelty vuosikausia ranskalaisten Calvados-tuottajien kanneltua siitä EU-komissiolle.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    12.6.201614:22
    Henrik Hohteri

    Markkinaoikeus on tuoreessa päätöksessään hylännyt kouvolalaisen tilaviiniyrityksen Viiniverlan vaatimuksen Valviran asettaman kiellon kumoamisesta. Kielto estää yritystä markkinoimasta omenatislettään Verlados -nimellä.

    Perustelu päätökselle on, että eurooppalaiselle keskivertokuluttajalle syntyy tuotteen nimen yhteydessä mielikuva Calvadosista.

    Calvados on EU:n maantieteellistä nimisuojaa nauttiva ranskalainen, omenista valmistettu väkevä alkoholijuoma.

    Oikeuden mukaan sillä ei ole merkitystä, että Viiniverlan tuotetta ei ole saatavilla kuin paikallisesti Kouvolan Verlan kylästä sekä tilaustuotteena Alkosta.

    Markkinaoikeuden päätös on tuorein käänne vuosikausia jatkuneessa nimikiistassa.

    Alun perin tuote oli kaupan Verladosina. Tuotenimi rekisteröitiin 2001, eikä viranomaisilla ollut mitään sitä vastaan, kertoo Viiniverlan yrittäjä Juha Kuronen.

    Ranskalaisen Calvados-järjestön tarkastaja äkkäsi suomalaistuotteen vuonna 2006, ja teki nimestä valituksen EU-komissioon. Komissio pyysi Suomen maa- ja metsätalousministeriöltä selvitystä.

    Suomi puolusti yrittäjää vastauksessaan. Vastauksen mukaan Verlados on paikallinen tuote, jonka nimi viittaa suoraan valmistuspaikkaansa Verlan kylään ja Verlan viinitilaan.

    Suomi huomautti myös, että ainoastaan viimeinen tavu -dos on sama sanoissa Calvados ja Verlados. EU-tuomioistuin on aikaisemmin linjannut, että mielikuvan synnyttämiseksi vaaditaan kaksi samaa tavua.

    Komissio ei kuitenkaan hyväksynyt Suomen näkemystä, joten Valvira kielsi Verlados -nimen käytön marraskuussa 2013.

    Kurosen mielestä markkinaoikeuden päätös oli odotettu. Häntä harmittaa ranskalaisten tiukkapipoinen asenne.

    "Jos tämä olisi ala-arvoinen tuote, ymmärtäisin toimet. Mutta tuotteeni on kunniaksi koko alalle, ammattilaisten sokkotestissä se on arvioitu Suomen parhaaksi Calvados-tyyppiseksi tuotteeksi."

    Kuronen harkitsee, hakeeko vielä valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Aikaa valitusluvan hakemiselle on pari kuukautta.

    Artikkelin aiheet
    nimikiista
    alkoholijuomat
    Viiniverla
    Calvados
    Verlados
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle