• Kaasu kulkee Balticconnectorissa kuukausien tauon jälkeen – putkivaurion aiheuttajasta yhä vain epäilys

    Suomen ja Viron välinen merenalainen Balticconnector-kaasuputki otettiin maanantaina suunnitelman mukaisesti takaisin kaupalliseen käyttöön, kaasuverkkoyhtiö Gasgridin johtaja Janne Grönlund kertoo STT:lle.
    Balticconnector-kaasuputken korjaustyöt valmistuivat huhtikuun alussa. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Mikko Stig.
    Balticconnector-kaasuputken korjaustyöt valmistuivat huhtikuun alussa. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Mikko Stig.  
    Uutiset|Energia
    22.4.202416:12
    STT

    ”Toistaiseksi vaikuttaa siltä, että markkinatoimijat hyödyntävät kaasun syötössä putkea hyvin laajalti”, Grönlund sanoi puolenpäivän aikoihin.

    Gasgrid kertoo verkkosivuillaan, että ennusteen mukaan markkinatoimijat siirtävät tämän kaasuvuorokauden aikana kaupallista kaasua Virosta Suomeen noin 10 gigawattituntia ja vastaavasti Suomesta Viroon noin 70 gigawattituntia. Kaasuverkkoyhtiön mukaan kaasunsiirto meriputkessa on toistaiseksi toiminut normaalisti.

    Viron kaasuyhtiö Elering kertoi jo aiemmin verkkosivuillaan kaasuputken saamisesta takaisin kaupalliseen käyttöön.

    ”Yleensä tällaisen merenalaisen infrastruktuurin korjaaminen kestää 1–2 vuotta, mutta Balticconnector korjattiin noin seitsemässä kuukaudessa. Yhteistyö kumppaneiden kanssa on ollut poikkeuksellisen tehokasta”, Eleringin meriputkien kunnossapidosta vastaava Tiit Toomits sanoi tiedotteessa.

    Vaurio paljastui viime lokakuussa

    Suomen ja Viron välinen kaasun putkisiirto on ollut keskeytettynä viime lokakuusta lähtien. Maiden kaasuverkkoyhtiöt havaitsivat 8. lokakuuta varhain aamulla kaasuputkessa epätavallista paineen laskua. Putkiosuus eristettiin sulkemalla Balticconnectorin venttiilit, ja tämän ansiosta kaasuvuoto pysähtyi.

    Putken vauriokohta paikallistettiin parissa päivässä Suomen talousalueelle, ja keskusrikospoliisi (KRP) alkoi tutkia asiaa. Pian selvisi, että kaasuputken vauriokohdan läheisyydessä merenpohjassa havaittiin ulkoisia jälkiä. Rajavartiolaitos sanoi olevan varsin selvää, että vuotokohdan vaurio on jollain tavalla ulkoisesti aiheutettu.

    Sitten huomio kääntyi aluksiin, jotka olivat liikkuneet kaasuputken rikkoutumisalueella. Virolaislehti Postimees kertoi Hongkongin lipun alla kulkevan konttialus Newnew Polar Bearin olleen lähellä vauriokohtaa epäillyllä vauriohetkellä. 20. lokakuuta KRP kertoikin putkivauriotutkinnan painopisteenä olevan Newnew Polar Bearin liikkeiden selvittäminen.

    Kaasuputken korjaustyöt valmistuivat huhtikuun alussa.

    Tutkinta jatkunee vielä muutaman kuukauden

    KRP:n mukaan tutkinta on edelleen käynnissä ja mennyt eteenpäin.

    Tutkinnan yleisjohtaja, rikosylikomisario Risto Lohi sanoi yhteistyön jatkuneen kiinalaisviranomaisten kanssa.

    ”Tutkintalinja on pysynyt muuttumattomana eli Newnew Polar Bear -aluksen ja sen ankkurin katsotaan aiheuttaneen vahingot”, Lohi sanoi maanantaina STT:lle.

    Lohen mukaan muutamia kansainvälisiä sekä teknisiä tiedusteluja on kesken.

    ”Olettama on, että muutama kuukausi tutkinnassa vielä menee”, Lohi kertoi.

    Lisää aiheesta
    • Suomalaisviranomaisten tiedotustilaisuus viime lokakuussa, valkokankaalle heijastettu Balticconnector-kaasuputken rikkoutumiskohdan lähellä liikkunut kiinalainen Newnew Polar Bear -alus. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA .

      Yhteiskunta | Balticconnector-kaasuputki otetaan käyttöön huhtikuun lopulla, jos korjaustyöt toteutuvat suunnitellusti

    • Balticconnector-kaasuputken rikkoutumiskohdan läheltä löydetty laivan ankkuri Rajavartiolaitoksen kuvassa. Kuva esiteltiin KRP:n, Rajavartiolaitoksen ja Merivoimien yhteisessä tiedotustilaisuudessa. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.

      Rikokset | Kaasuputkivaurion aiheuttajaksi epäillään kiinalaisalusta –tutkinnan yhteydessä löydetty ”möykky” paljastui ankkuriksi

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi