• Yhden miehen kuvalehti jakaa oivalluksia viljelijöille

    Uutiset
    14.9.201516:00
    MT toimitus

    Lusaka, Sambia (MT)

    Vuosia taloustoimittajana Lontoossa työskennellyt ja sittemmin Walesiin ensin karjatilalliseksi ja viime vuosina yhden miehen lehtitalon pyörittäjäksi heittäytynyt Mike Donovan tietää, että viljelijöillä, jos kenellä, on ideoita ja ongelman ratkaisukykyä.

    ”Olen kiertänyt lukuisilla maatiloilla ja huomannut, että viljelijät voisivat käytännön kokemuksellaan opettaa opettajia. He ovat loistavia keksimään uutuuksia”, Practical Farm Ideas -kuvalehden isä ja innokas reportteri Donovan sanoo.

    Hän on 69-vuotias, mutta puskee täysillä käytännönläheistä kuvalehteään eteenpäin.

    Oman lehden hän keksi perustaa vuonna 1992. Nyt hän laskee lukijoita olevan jo 12 000.

    Eikä levikin ylärajaa ole näköpiirissä, kun seuraa, miten Donovan liikkuu maailmalla maaseutuihmisiä tapaamassa ja verkostoitumassa.

    Siinä missä Sambiaan suuntautuneen toimittajamatkan muut osallistujat vielä siemailevat unisina aamukahviaan, Donovan on jo ehtinyt haastatella hotellin pihamaan puutarhatyöntekijät ja löytänyt lähistöltä muutakin mielenkiintoista maatalouteen liittyvää.

    ”Siinäpä minulle tarina”, hän lohkaisee usein kollegoiden lievästi kadehtiessa miehen energiaa.

    Kantapään kokemustakin maataloudesta toimittaja Donovanilla on, vaikka kirjoittaminen vei aikoinaan voiton.

    Vuonna 1999 hän myi lehmät pois, koska tekemistä maanviljelijän ja toimittajan työn yhdistämisessä oli yksinkertaisesti liikaa.

    Lehdessä mottona toistuu ajatus, että yksinkertaisuus on avain tuottavaan viljelyyn.

    Esimerkiksi tämän kesän numerossa esitellään, miten autonpyörästä saa toimivan karja-aitauksen portinjalustan ja miten peräkärryn takavalot voi suojata rikkoutumiselta kovassa työkäytössä.

    Kuvallisia vinkkejä on yhteensä liki 50 sivua.

    Syy omaan lehteen juontuu 1990-luvun alkuun, jolloin Donovan huomasi maatalousjournalismin muuttuneen ja yhä muuttuvan entistä enemmän vain kuluttajaa palvelevaksi.

    ”Taloussivuilla keskityttiin tuotteisiin, enää kukaan ei kirjoittanut maanviljelijöiden työn vaativuudesta”, Donovan harmittelee.

    Neljän nyt jo aikuisen lapsen isä toivoo, että joku lapsista innostuisi jatkamaan lehteä tavalla tai toisella. Yksi tyttäristä on media-alalla, mutta aika näyttää, miten Practical Farm Ideas -lehden tulevaisuudessa käy.

    ”Sen olen päättänyt, etten vain lopeta tekemistä. Konsepti on osoittautunut niin hyväksi, ja lehdellä on mahdollisuuksia kasvaa kansainvälisesti. Jo nyt sitä tilataan Irlantiin ja linkkejä Yhdysvaltoihinkin on olemassa”, Donovan kertoo.

    Yhden miehen lehden erikoisuus on se, ettei ilmoitustilaa ole kaupan.

    ”Sitä päätöstäni en ole katunut, mutta huomaan, että erityisesti mediaihmisten on vaikea ymmärtää asiaa. Olen vain vakuuttunut, että ilmoitusmyynti mutkistaisi koko tekemistäni.”

    Donovan kertoo nähneensä monia ilmoitustulojen toivossa aloitettuja ja myös lopetettuja lehtiä. Hän haluaa pitää kaiken kirjaimellisesti omissa käsissään.

    Liisa Yli-Ketola

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Mike Donovan
    maatalous
    maatalousjournalismi
    Practical Farm Ideas
    viljelijät
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle